Ralli 14.02.2018

Jari Huttunen tähtää WRC2-luokan kärkitaisteluun Ruotsissa

Jari Huttunen tulee kisaamaan MM-sarjassa Hyundai i20 R5:llä. Kuva: Jari Huttunen Racing

Nuori suomalaiskuljettaja Jari Huttunen, 24, aloittaa torstaina WRC2-luokan MM-ohjelmansa Ruotsin rallissa Hyundai i20 R5:llä. Hyundain tehdastallin nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan viime syksynä valittu Huttunen lähtee Ruotsin lumille haastamaan luokan kokeneemmat kärkikuljettajat.

Ruotsin MM-ralli on vasta Huttusen uran neljäs nelivetoralli. Viime vuonna hän voitti WRC2-luokan osakilpailun Jyväskylässä ja syksyllä 2017 hänet valittiin 15 kanssakilpailijan joukosta Hyundain tehdastallin kehitysohjelmaan. Ensimmäinen startti Hyundailla marraskuussa Walesin MM-rallissa päättyi tekniseen vikaan heti kisan alussa, mutta nyt odotukset ovat korkeammalla.

– Ajoin reilut 200 kilometriä lumitestiä Ruotsissa. Ensimetreillä ei vielä hymyilyttänyt, mutta testin kuluessa saimme autoa säädettyä koko ajan paremmaksi. Hyvillä mielin lähdemme matkaan ja taktiikka on tuttu: voittoa haetaan ja kisa aloitetaan omaa vauhtia ajaen, parin pätkän jälkeen sitten katsotaan, pitääkö tahtia kiristää. Paineita voitosta ei ole, sillä vastus on kova ja me olemme vielä kokemattomia, Huttunen sanoo.

Huttunen ei ole uransa aikana aiemmin kilpaillut Ruotsin MM-rallissa, joten uuden auton lisäksi myös tiet ja olosuhteet ovat nyt uusi haaste.

– Testitien ja katsomieni videoiden perusteella erikoiskokeet vaikuttavat samanlaisilta kuin Suomessa, joten niitä odotan innolla. Managerini Marcus Grönholm antoi hyviä neuvoja auton säätämiseen ja vielä ennen rallia rupatellaan tästä kisastakin, eiköhän sieltä joku vinkkikin tule, sillä hän pärjäsi tässä kisassa aina mainiosti.

Hyundai i20 R5. Kuva: Jari Huttunen Racing

Jari Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo kilpailevat kaudella 2018 Hyundain tehdastallin riveissä ja heidän ajattamisestaan vastaa tehtaan satelliittitalli Sarrazin Motorsport. Kauden ohjelma tarkentuu myöhemmin, mutta luvassa on 7-8 MM-rallia ja tavoitteena on uuden sukupolven Hyundai i20 R5-auton kehittämistyön lisäksi menestyminen WRC2-luokan mestaruustaistelussa. Ruotsin rallin jälkeen kausi jatkuu heti maaliskuussa Meksikon MM-rallissa.

– Kokemusta uudesta tiimistäkään ei tietysti vielä tässä vaiheessa ole paljoa, mutta ainakin kilpailuinsinööri teki heti hyvän vaikutuksen meihin. Ruotsi on melkein kotikisa, sillä tänne saapuu paikanpäälle paljon suomalaisia kannustajia aina kotikunnastani Kiuruvedeltä asti. Se tuo varmasti lisää fiilistä ajamiseen.

Ruotsin MM-ralli starttaa torstai-iltana kello 21:00 Suomen aikaa Karlstadin yleisöerikoiskokeella. Kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Kaikkiaan rallissa on 19 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 314. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo ajavat kilpailussa numerolla 34.

Teksti: Jari Huttunen Racing

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli