Rallisprint 26.12.2018

Japan Motors Cupin voittajalle uusi Skoda Fabia

Sarjan promoottori Mika Myllylä sai seurakseen joulupukin. Kuva: Jani Kekoni

Japan Motors Cup on Autourheilun Kansallisen Keskusliitto AKK-Motorsport ry:n virallisen asfalttisprint CUP-mestaruussarja, jossa niin yleisen kuin juniori- sekä naisten ja senioriluokan kuljettajat ajavat esine- ja lahjakorttipalkintojen lisäksi pääpalkinnosta eli uudesta Skoda Fabia henkilöautosta. Lisäksi nuorten luokan mestari palkitaan auto- ja kuljettajabrändäys-palkinnolla kilpailukaudelle 2020.

Kesällä 2019 Suomen parhaimmilla katuradoilla ajettava asfalttisprintsarja kerää jälleen pikipinnan valtiaiksi haluavat kuljettajat viettämään vauhdikkaita ja nautinnollisia kesäpäiviä sekä ennen kaikkea mittaamaan paremmuuttaan sarjan kahdeksassa osakilpailussa ja niissä ajettavissa 16 kilpalähdössä, joista 13 parhainta suoritusta lasketaan loppupisteisiin. Ilmoittautuminen on käynnissä ja sen ensimmäinen osio umpeutuu nyt vuodenvaihteessa eli 31.12.2018 klo 23:59, johon mennessä puumerkkinsä osallistumislistaan laittaneiden kesken arvotaan perinteikäs Slicks kilparengaspalkinto.

Toukokuussa Kauhavalta käynnistyvässä ja elokuun viimeisenä viikonloppuna Kittilän Leville päättyvässä kilpasarjassa paremmuuttaan voi mitata Autourheilun Kansallisen Keskusliiton sääntöjen mukaisella kilpa-ajoneuvolla aina pienimmistä ns. vakioautoista huipputehokkaisiin nelivetoisiin turboautoihin saakka. Huomioitavaa on, että osakilpailukohtaisesti sarjassa voi samalla autolla ajaa usea kuljettaja aina ralliautoluokkaa myöten. Näin osallistuminen on tehty helpoksi kun aikaisempina vuosina on kilpailuissa nähty jopa neljä kuljettajaa ajamassa samalla autolla.

Japan Motors Cup -asfalttisprintsarjan voi voittaa ryhmästä ja luokasta riippumatta kilpailija, joka on omassa luokassaan kerännyt sarjasääntöjen mukaisesti eniten pisteitä. Osakilpailussa CUP-pisteet lasketaan jokaisesta ajetusta kierroksesta erikseen ja pisteisiin lasketaan sarjapistetaulukon mukaisesti siten, että jokainen saa sen pistemäärän, mikä hänen sijoituksensa on sarjaan osallistuvista kilpailijoista omassa luokassaan jokaisessa kilpalähdössä. Varsinaisiin loppupisteisiin lasketaan sarjan jokaisen lähdön (16 lähtöä) pisteet yhteensä, joista kuitenkin kolme huonointa lähtöä vähennetään pois. Lisäksi kuljettaja voi kaksi kertaa kauden aikana käyttää rallisprintin SM-sarjasta tutun ns. jokerikortin, eli haalia tuplapisteet kahdesta ennen ensimmäistä osakilpailua ilmoittamasta kilpailusta.

Pitkät perinteet omaavat kansalliset rallisprintin kilpasarjat eli Rallisprintin SM-sarja ja Japan Motors Cup -asfalttisprintsarja tekevät tulevana kilpailukautena yhteistyötä, kun kahdessa kesäisessä osakilpailussa on kuljettajien mahdollista samassa kilpailussa kerätä kummankin sarjan mestaruuspisteet. Näin kätevästi Japan Motors Cup -sarjan kilpailija voi samanaikaisesti ajaa kolmasosan rallisprintin SM-sarjasta, jonka hän on siis voinut talvella aloittaa ja asfalttikauden jälkeen syksyllä soralla lopettaa. Tällä toiminnolla Autourheilun Kansallinen Keskusliitto sekä molempien sarjojen organisaatiot haluavat kannustaa autourheilijoita ajamaan kummatkin kilpasarjat.

Japan Motors Cup on siis Autourheilun Kansallisen Keskusliiton alainen kilpasarja, jonka voittajat palkitaan vuosittaisessa mitaligaalassa.

Lisätietoa: www.japanmotorscup.fi

Ajettavat osakilpailut:
1. 11.5.2018 – Kauhava #1
2. 12.5.2018 – Kauhava #2
3. 25.5.2018 – Raahe #1
4. 26.5.2018 – Raahe #2
5. 16.6.2018 – Nokia
6. 6.7.2018 – Happy Beach, Vaala
7. 30.8.2018 – Levi #1
8. 31.8.2018 – Levi #2

Teksti: Jani Kekoni

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallisprint