Ralli 12.03.2017

Jani Luhtaniemi tasaisella suorituksella tavoitteeseen Tahkolla

Jani Luhtaniemi vauhdissa Tahkolla. Kuva: Toni Ollikainen

Ralli SM -sarjan talvikauden 2017 viimeinen osakilpailu ajettiin tänään erinomaisessa kevätsäässä Nilsiässä. Ensimmäistä kauttaan sarjassa ajava tuusulalainen Jani Luhtaniemi asetti kisaan tavoitteeksi ehjän ja virheettömän suorituksen – ja sen hän saavuttikin. Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen löytyvät lopputuloksista sijalta 12.

– Tiesin, että tänään täytyy kaiken onnistua nappiin, mikäli kymmenen sakkiin on haluja, sen verran kovia kuskeja luokassa on mukana. Ei meidän Fiestalla ihan kärkivauhteihin pääse, mutta tehtiin mitä pystyttiin, ja tähän se tällä kertaa riitti, totesi Luhtaniemi maalissa.

Ennen viimeistä erikoiskoetta 19-vuotias Luhtaniemi oli ainoastaan pari sekuntia SM3-luokan kokonaistuloksissa edellä olevaa Atte Kiviojaa perässä. Viimeisellä, kisan pisimmällä erikoiskokeella ero oli siis ajettavissa kiinni, mutta:

– Jostain syystä autosta katosi pito ja se meni pitkin penkkoja.

Tiellä kaksikko pysyi, onneksi, ja vaikka aikaa tuhlautui, ei loppusijoitus pudonnut.

Tahko SM-rallissa ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta. Sen verran vaativia pohjoissavolaiset äkkiväärät rallitiet olivat, että kaikista SM3-luokkaan startanneista autoista kolmasosa joutui jättämään kisan kesken. Janilta reitti saa kehuja:

– Reitti oli hieno ja haastava. Ykkösellä ja kuutosella oli ehkä meikäläiselle liian nopeaa tietä paikoittain, mutta muuten mahtava reitti, joka oli hyvässä kunnossa. Meidän numerolla (66) oli vähän spooria, mutta sehän kuuluu asiaan.

Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy 19.-20. toukokuuta Riihimäeltä.

Teksti: Anu Haapalainen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli