Jääspeedway 10.03.2019

Jääspeedwayn PM-finaali ruotsalaisten juhlaa – Tani paras suomalainen

Kuva: Ari Vuorela
Lauantaina Ruotsin Bollnäsissä ajetussa jääspeedwayn Pohjoismaiden mestaruusfinaalissa ratkottiin henkilökohtaisia mestaruuksia.

Jääspeedwayn henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruus ratkaistiin lauantaina Ruotsin Bollnäsissä. Käytännössä kilpailu ajettiin Suomi-Ruotsi hengessä, sillä Suomella oli kilpailussa kahdeksan edustajaa loppujen ollessa ruotsalaisia. Suomea olivat edustamassa Tomi Tani, Christer Biskop, Jussi Nyrönen, Mikko Mäkinen, Jani-Pekka Koivula, Timo Kankkunen, Riku Laurunen sekä Markku Larronmaa. Kilpailussa ajettiin 20 alkuerää, joista kaksi parasta jatkoivat suoraan finaaliin ja sijoille 3.-6. sijoittuneet semifinaaliin. Semifinaalin kaksi parasta jatkoivat finaaliin.

Suomalaisista parasta vauhtia alkuerissä piti Tani ajaen yhden erävoiton siivittämänä kahdeksan pistettä. Se oikeutti alkuerien jälkeen sijaan kahdeksan, tarkoittaen samalla ettei suomalaisia finaalierissä nähty. Biskop ajoi kuusi pistettä sijoittuen Tanin jälkeen sijalle yhdeksän. Mäkinen keräsi kasaan viisi ja Nyrönen neljä pistettä, heidän sijoittuessaan peräkkäin sijoille 11. ja 12. Kankkunen oli kilpailun 13. ajaen hänkin itselleen neljä pistettä. Koivulan saldoksi kertyi kolme ajettua pistettä sijoituksen ollessa 14. Larronmaa ja Laurunen saivat kasaan pisteen mieheen heidän loppusijoitustensa ollessa 16. ja 17.

Kilpailu oli siis ruotsalaisten juhlaa, sillä seitsemän ensimmäistä sijaa menivät länsinaapureille. PM-kultaa kaasutteli Niclas Svensson ennen hopealle tullutta Jimmy Olsenia ja pronssia ajanutta Daniel Hendersonia.

Tulokset:
1. Niclas Svensson, Ruotsi 14+3
2. Jimmy Olsen, Ruotsi 15+2
3. Daniel Henderson, Ruotsi 11+2+1
4. Ove Ledström, Ruotsi 9+3+0
5. Pierre Hallen, Ruotsi 10+1
6. Stefan Svensson, Ruotsi 13+d
7. Albin Lindblom, Ruotsi 9
8. Tomi Tani, Suomi 8
9. Christer Biskop, Suomi 6
10. Joakim Söderström, Ruotsi 5
11. Mikko Mäkinen, Suomi 5
12. Jussi Nyrönen, Suomi 4
13. Timo Kankkunen, Suomi 4
14. Jani-Pekka Koivula, Suomi 3
15. Jimmy Hörnell Lidfalk, Ruotsi 2
16. Markku Larronmaa, Suomi 1
17. Riku Laurunen, Suomi 1
18. Martin Börjegren, Ruotsi  DNS

Teksti: Matias Hirsimäki, Ratalajiryhmä/SML

Uusimmat

Lisää aiheesta