Jäärata 12.01.2017

Jääratamoottoripyöräkausi on saatu käyntiin – laji vetää uusia harrastajia puoleensa

Janne ja Ossi Rantala viettämässä laatuaikaa jääradalla. Kuva: Timo Palmi.

Perinteisen suomalaisen vauhtilajin, moottoripyörien pitkän jääradan harjoituskausi on vaihtelevista säistä huolimatta hyvässä vauhdissa ja enteilee näin tiukkoja taistoja tulevassa SM-sarjassa.

Seinäjoen Moottorikerhon virallisella harjoitusradalla ensimmäiset harjoitukset päästiin ajamaan marraskuun puolessa välissä ja hyvät olosuhteet ovatkin vetäneet kuljettajia pitkienkin matkojen päästä harjoittelemaan sekä testaamaan kalustoaan nopealle radalle.

Lajin pariin on jälleen myös hakeutunut mukavasti uusia harrastajia, jotka on otettu mukaan avosylin hienon lajin pariin. Junioreille on tarjolla oma rata ja nuoria kuljettajalupauksia onkin ahkeroinut ajoharjoittelun parissa runsaasti.

Seinäjoen Kyrkösjärven jääradan vastuuhenkilö ja pitkäaikainen ratamestari Janne Rantala on tyytyväinen kauden aikaiseen aloitukseen vaikka lämpimien kelien vuoksi joitakin harjoitusvapaitakin viikonloppujen päiviä kauteen aina muodostuu.

– Harvinaista on, että marraskuun puolessa välissä päästiin aloittamaan harjoittelu radalla, jossa on penkat ja ajamaan porukalla harjoituslähtöjä täydestä lähtörivistä, arvioi Rantala.

Poikkeuksetta harjoituksissa on nähty myös 11-vuotias Ossi Rantala, joka 150-kuutioisella jääratapyörällään pitää lujilla monia isomman pyörän kuljettajia puolentoista kilometrin radalla, jossa keskituntinopeus kipuaa kovimmillaan sataan kilometriin tunnissa sekä huippunopeus nopeimmilla pyörillä yli 150 kilometriin tunnissa.

Janne-isän SM-mitalien metsästyksen jatkumista motivoi 2017-vuosimallin Honda CRF450R, jonka jääratakelpoisuutta on testattu jo ahkerasti.

Jääradan SM- sarja avataan Seinäjoen Kyrkösjärven radalla lauantaina 11.2.2017, minne kokoontuu Suomen parhaimmisto kisaamaan seitsemässä luokassa SM-, Suomen Cup- sekä nousupisteistä. Lisäksi, jos osallistujamäärä sallii, järjestetään C80-luokan kilpailu nuorille lupauksille.

Tuplalähdöt sekä kuljettajien esiintyminen useammassakin luokassa tuovat takuuvarmasti mielenkiintoista seurattavaa vauhdin ystäville.

Teksti: Martti Mäki-Jouppila

Uusimmat

Lisää aiheesta

Jäärata