MM-Ralli 02.10.2019

Iso-Britannian MM-ralli 2019: Sumua ja mutaa kaikilla mausteilla

Jos Turkissa kärsittiin kuumuudesta ja auringonpaisteesta, niin Iso-Britannian MM-rallin haasteet ovat lähes päinvastaisia. Sumu, kosteus, sateet ja muta tekevät erikoiskokeista haastavia vaihtelevan pidon ja kovien nopeuksien takia.

Viime vuoden rallia dominoi Ott Tänak, mutta virolaisen kisa sai kuitenkin dramaattisen lopun, kun Toyotan pohjapanssari ja jäähdytin rikkoutuivat. Kilpailun voittoon ajoi Sebastien Ogier, silloin muuten Fordilla. Palkintopallin täydensivät toiseksi ajanut Jari-Matti Latvala ja kolmanneksi sijoittunut Esapekka Lappi.

Tulevan viikonlopun sääennusteet lupaavat Walesiin vaihtelevaa sadetta, joten olosuhteet voivat vaihdella paljon jopa päivittäin.

Tämän vuoden reittiin mahtuu 22 erikoiskoetta. Perjantain erikoiskokeista yksikään ei ole yli 20-kilometrinen. Lauantaina puolestaan viimeistä kahden kilometrin erikoiskoetta lukuun ottamatta kaikki kuusi erikoiskoetta ovat yli 20-kilometrisiä. Erikoiskoekilometrejä rallissa kertyy yhteensä 309,76. Reitin yhteismitta on peräti 1625 kilometriä, joten kuljettajilla on edessään paljon siirtymäosuuksia.

Kilpailu alkaa torstai-iltana kello 21:08 Suomen aikaa. Rallin päätöserikoiskoe ja samalla Power Stage alkaa sunnuntaina kello 14:18.

Kilpailun kotisivut

Kilpailuun ilmoittautuneiden lista

Kilpailun reittiaikataulu

Erikoiskokeiden määrä: 22
Erikoiskoekilometrejä: 309,76 km
Kilpailun kokonaispituus: 1625,14 km

Teksti: Neste Ralli / Viestintä.

Varmistaako Rovanperä mestaruuden Walesissa?

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli