Road Racing 30.06.2017

Imatranajon järjestäjällä positiivisia ongelmia

Alessandro Polita. Kuva: Penz13

BMW Delta Bavaria 53. Imatranajo IRRC-osakilpailun järjestäjällä Imatran Moottorikerholla on viikon kuluttua ajettavan kilpailun osalta positiivinen ongelma. Kilpailuun ilmoittautui paljon enemmän ajajia, mitä voidaan mukaan hyväksyä. Vaikka punakynä heilui, jäi listoille kuitenkin vielä niin paljon nimiä että joudutaan järjestämään varsinaisista kisastarteista karsiutuneille oma kilpailu.

Vuoksenrannan katuradan kapasiteetti on kilpailutilanteessa 35 ajajaa. Aika-ajoissa ja harjoituksissa radalle voidaan päästää 40 pilottia, joten IRRC-sarjan superbike-, sekä Open superbike-luokkaan hyväksyttiin mukaan vain nuo 40 ajajaa. IRRC-supersport ja Open supersport-luokissa kaikki halukkaat mahtuivat mukaan. Sivuvaunuissa jäätiin tavoitteista, sillä BMW Delta Bavaria 53. Imatranajo viikonloppu on vilkas kisaviikonloppu, sillä samaan aikaan ajettavat Saksan IDM-sarja ja Hollannin kansallinen mestaruussarja imivät kolmipyöräiset pois Imatran listoilta.

Sekä IRRC-superbike, että Open-superbike lähdöissä nähdään mukana sarjan parhaimmisto, kotimaan kärkikuljettajat ja jonkinlaisen ennakkosuosikin viitan alla kisaavat, Mansaaren TT-ajoissa menestyneet Penz13-tiimin brittiläiset BMW-pilotit Dan Kneen ja Michael Rutter.

Kilpailun järjestäjä on siinäkin mielessä hyvässä asemassa, että viikon kuluttua ajettavassa kilpailussa on odotettavissa myös kotimaista menestystä. Viime kesän IRRC-osakilpailussa hyvin menestyneet Markka Racing-tallin BMW-ajajat Erno Kostamo, Juha Kallio ja Pauli Pekkanen kamppailevat normisuorituksellakin pääsystä palkintopallille sekä IRRC superbike, että Open superbike-luokissa. Pekkanen nähdään mukana myös supersportin IRRC- ja Open-starteissa.

Tiukimman vastuksen suomalaispiloteille antaa ehdottomasti IRRC-superbike-luokan sarjakärki, belgialainen BMW-pilotti Sebastian Le Grelle, sarjassa toisena oleva saksan Didier Grams ja kolmantena majaileva tsekinmaan Marek Cerveny sekä britit Kneen ja Rutter. Kaikki edellä mainitut starttaavat sekä IRRC-, että Open-luokissa.

IRRC Supersport-luokassa ennakkosuosikin viittaa kantaa Hengelon avauskilpailun toisen startin selkeällä erolla voittanut hollantilaisajaja Joey den Besten. Suomalaisodotukset lepäävät sarjan avauskilpailun loukkaantumisen vuoksi missanneen Sammy Ahosen ja villillä kortilla ja MV Agustalla kisaavan Pauli Pekkasen harteilla.

Teksti: BMW Delta Bavaria 53. Imatranajo tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing