Supermoto 06.05.2017

Huikeaa trilleriä supermoton SM-avauksessa – voittoon hallitseva Suomen mestari

Kaanaa Centerin uusittu upea varikko- ja rata-alue tarjosivat parastaan auringon helliessä supermoton SM-avausta. Kuva: Aki Laakkonen

Sää suosi ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun Tampereen Kaanaa Centerissä ajettiin tänään supermoton SM-kauden avaus, joka päättyi lopulta kovan taistelun jälkeen hallitsevan Suomen mestarin Patrick Palsin hyväksi.

S1-luokan harjoituksissa ja aika-ajoissa päivän nopeimmista ajoista vastasi Ari Åstedt. Ensimmäisessä erässä parhaimman startin vei kuitenkin nimiinsä hallitseva Suomen mestari, Viron Patrick Pals, joka jätti Åstedtin toiseksi ja Sami Salstolan kolmanneksi. Toisella kierroksella Åstedt kuittasi johtoon. Kolmikko ajoi samalla kymmenyksellä. Åstedt otti nopeilla osuuksilla kaulaa, mutta hitaammilla osuuksilla Pals ja Salstola tiivistivät jonoa. Palsilla ja Åstedtilla oli todella kovaa taistelua ykköspaikasta. Pienikin virhe ja Pals olisi ollut lokasuojassa kiinni. Salstola oli myös aivan kannassa. Mikäli kärkikaksikko osuisi keskenään, nousisi Salstola ykköseksi. Kolmikko ajoi todella tiiviissä nipussa läpi koko erän. Harvoin on tarjolla näin viihdyttävää ja hyvää kilvanajoa podiumpaikoista. Järjettömän väännön lopuksi voittoon ajoi Åstedt, toiseksi Pals 1,4 sekuntia perässä ja kolmas Salstola 4,7 sekuntia Åstedtin takana.

Toisessa erässä parhaimman startin vei jälleen Pals, Åstedt toisena, Don Eric Laine kolmantena ja Sami Salstola neljäntenä. Hyppyrin jälkeen tultaessa asfaltille kolmosmutkaan Åstedt ampaisi kärkeen. Salstola nousi kolmanneksi. Laine putosi Prants Palsin taakse neljänneksi. Toisella kierroksella Pals nousi kärkeen Åstedtin ohi ja veti kaulaa. Salstola oli aivan Åstedtin kannassa. Neljännellä kierroksella Åstedt kaatui ja putosi viidenneksi. Kärjessä Pals, Salstola, Prants Pals ja Sami Uutela. Patrickilla oli hyvä johto, Prants ja Salstola aivan peräkkäin.

Pari kierrosta myöhemmin Kalle Toronen ohitti Åstedtin. Siitä kaksi kierrosta Åstedt ja Toronen ohittivat Uutelan. Patrickilla oli edelleen hyvä johto, noin 2 sekuntia. Perässä Salstola toisena ja Prants kolmas. Erittäin hyvää vääntöä! Toronen neljäs ja Åstedt noin 2 sekuntia perässä. Yleisöllä oli paljon seurattavaa joka puolella rataa.

Maalissa voittajana Patrick Pals, 1,77 sekuntia perässä veljensä Prants Pals, joka ohitti maaliviivalla Salstolan, joka jäi 1,78 sekuntia, neljäs Kalle Toronen 6,6 sekunnin päässä ja 14,5 sekuntia jääneenä Ari Åstedt viidenneksi.

Totaalin vei Patrick Pals, Ari Åstedt toinen ja Sami Salstola kolmas.

Tainio ylivoimainen Open-luokassa

Open-luokan aika-ajoissa nopein oli Janne Tainio, toinen Olli Sipilä ja kolmas Joonas Markkanen.

Ensimmäisessä erässä Sipilä sai unelma startin, holet ja karkuun. Tainio perään. Hän ajoi Sipilää takaa ja tuli ohi erän puolivälissä alkaen heti tehdä kaulaa. Ero kolmanteen 10 sekunnin luokkaa. Muut putosivat kärkikolmikolta täysin.

Erän loppupuolella Sipilä sai kiinni Tainiota, joka ajoi kuin varastetulla pyörällä. Ruutulipun heilahtaessa selkeä voitto Tainiolle Sipilän keuliessa 3,4 sekuntia perässä kakkoseksi. Kolmanneksi 18,8 sekunnin erolla Tainioon Joonas Markkanen.

Open-luokan toisessa erässä Sipilälle jälleen paras lähtö, Tainio ja Markkanen ampuivat perään. Hetken kuluttua Markkanen ajoi pihalle. Kärkikaksikon ero uuteen kolmoseen Eetu Ihalaiseen heti 10 sekunnin luokkaa. Markkanen aloitti heti kovan kirin ja nousun ohitellen häntäpään kuskeja. Sipilä ja Tainio ajoivat tosissaan kilpaa ja vetivät kaulaa loppuporukkaan. Kierroksella 6 Sipilä kaatui lähtösuoran päässä olevassa neulan silmässä, kun keula puski alta. Vaikka pyörä ei heti startannut, ehti hän kaulan turvin kolmanneksi Ihalaisen perään. Tainiolla oli eroa kakkoseen heti puoli kierrosta. Kaksi kierrosta myöhemmin Sipilä taas toinen, Ihalainen kolmas. Markkanen nousi jo neljänneksi. Ihalainen kaatui kierroksen viimeisessä mutkassa ja Sipilä kuittasi toiseksi ja Markkanen kolmanneksi Ihalaisen jäädessä neljänneksi. Tainion johto yli puoli kierrosta Sipilään.

Lopulta Tainio ajoi ylivoimaiseen voittoon, Sipilä toiseksi 22,6 sekuntia jäljessä ja kolmas Markkanen 33,2 sekuntia Tainiota perässä.

Open-luokan päivän voittajakolmikko Tainio, Sipilä, Markkanen.

Kilpailun tulokset

Teksti: Supermoton tiedotus – Aki Laakkonen / Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Supermoto