Motocross 01.02.2018

Historian ensimmäisen motocrossin yläkoululeirityksen suosio yllätti

Ensimmäinen motocrossin yläkoululeiri alkoi sunnuntaina ja se päättyy tänään torstaina. Kuva: Marko Avikainen

Yhteensä 13 motocrossnuorta päättää tänään Vierumäellä viisipäiväisen motocrossleirin, joka on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman valtakunnallista yläkoululeiritystä.

Suomen Urheiluopisto käynnisti syksyllä 2016 mittavan yläkouluvalmennuksen ohjelman 7–9-luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille. Tänään päättyy historian ensimmäinen motocrossin yläkoululeiritys, johon otti osaa yhdeksän poikaa ja neljä tyttöä. Kaiken kaikkiaan tällä viikolla Vierumäellä osaa yläkoululeirityksiin on ottanut noin 90 urheilijaa seitsemästä eri lajista. Ryhmäkoot ovat noin 10-20 lajista riippuen.

– Kyllä osallistujamäärä yllätti positiivisesti, kun kyseessä on kuitenkin ensimmäinen motocrossin yläkoululeiritys. Me emme missään nimessä ole täällä pienin ryhmä, iloitsee leirin ajovalmentajana toimiva Marko Tarkkala.

Yläkoululeirityksen tavoitteena on ollut huippu-urheilijoiden sekä huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen.

– Leiriläiset ovat opiskelleet täällä ajoharjoittelua, fyysistä harjoittelua sekä elämänhallintataitoja. Lisäksi he ovat saaneet koulusta tehtäviä, joita suorittavat täällä valvotusti pari tuntia päivässä, Tarkkala kertoo.

Leiriläisten päiväohjelmaan Vierumäellä on kuulunut muun muassa fysiikkaharjoittelua. Kuva: Marko Avikainen

Leiriläisten taso on aloittelijasta kokeneempiin kuljettajiin.

– On taso sitten mikä tahansa, niin kaikki ovat saaneet tietoa hyvin omiin tarpeisiin. Osa tähtää selkeästi lajin huipulle, kun taas etenkin nuoremmat etsivät vielä omaa suuntaansa ja menevät lähinnä harrastuksen kautta.

Palaute nuorilta on ollut positiivista, ja myös Tarkkala itse on iloinen uudesta valmennuskonseptista.

– Nuoret ovat olleet tosi tyytyväisiä kaikkiin osa-alueisiin, joita leirillä on harjoiteltu. Itselleni on jäänyt tosi positiivinen maku. Jos minulla olisi ollut tällainen mahdollisuus nuorena, olisin säästynyt monelta kantapään kautta kokeilemiselta, enduroammattilaisena vuosia menestyksekkäästi kilpaillut Tarkkala huokaa.

Leirillä on keskitytty muun muassa oikean ajoasennon löytämiseen, kurviajamiseen sekä hyppäämiseen. Kuva: Marko Avikainen

Erityisesti Tarkkala iloitsee siitä, että 7-9-luokkalaisilla on ollut nyt ainutlaatuinen tilaisuus nähdä, miten ammattiurheilija toimii samalla, kun on korostettu myös koulutuksen merkitystä.

– Eihän sitä itse voi mitenkään saada tietoa kaikesta, miten ravintoasiat, harjoittelut, palautumiset ja kaikki vastaavat tulee hoitaa. Täällä ainakin saa tiedon, miten hommat tulee hoitaa.

Tänään leiriläisillä on edessään vielä täysi ajopäivä, jonka päätteeksi järjestetään vanhempainilta, jossa käydään vanhempien kanssa yhdessä läpi leirin antia.

Ensimmäiset motocrossin yläkoululeiriläiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä leirin antiin. Kuva: Marko Avikainen

Seuraava motocrossin yläkoululeiritys järjestetään 22.-26. huhtikuuta.

Motocrossin yläkoululeirityksen toteutuksessa ovat mukana Suomen Urheiluopisto, Suomen Olympiakomitean virallinen urheilu- ja valmennuskeskus, Suomen Moottoriliitto sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Vierumäen toimipiste. Lajivalmennuksesta vastaa Marko Tarkkala. Yhteistyössä on mukana Päijät-Hämeen Urheiluakatemia.

Lisätietoa: Vierumaki.fi/ylaekoululeiritys/motocrossin-ylaekoululeiritys

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross