Ralli 09.01.2018

Hirvosella ongelmia Dakar-rallissa

Mikko Hirvonen osallistuu vuoden 2018 Dakar-ralliin yhdessä saksalaisen kartanlukijansa Andreas Schulzin kanssa. Kuva: Florent Gooden / DPPI

Mikko Hirvosen Dakar-seikkailu sai ikävän käänteen maanantaina, kun suomalaisen auto juuttui hiekkaan kiinni kolmannen etapin puolivälissä.

Perussa, Boliviassa ja Argentiinassa tänä vuonna kiertävä Dakar-ralli ei ole tuomassa suuria suomalaisjuhlia. Kilpailun ainoa sinivalkoinen kuljettaja, Minillä kisaava Mikko Hirvonen oli vaikeuksia maanantaina. Hänen autonsa liukui sivuittain dyyniä alas ja juuttui hiekkaan kiinni pitkäksi aikaa.

– Emme voineet liikkua eteen, taakse tai sivulle. Siinä meni ikuisuus, kun yritimme saada vararengasta auton alle, jotta pääsisimme jatkamaan matkaa, Hirvonen tuskailee.

Lopulta suomalaisen avuksi tulivat hänen tiimikaverinsa Yazeed Al-Rajhi ja Timo Gottschalk.

– He pysähtyivät auttamaan meitä, kunnes pääsimme irti. Se oli kunnon tiimihenkeä! Hirvonen kiittelee.

Juuttumisen myötä mies putosi pois kärkikamppailusta ja päätti maanantain vasta sijalla 39. Yhteistuloksissa Hirvonen on nyt sijalla 20, kaksi tuntia ja yli kahdeksan minuuttia kärjestä jääneenä.

– Vielä on kuitenkin pitkä matka edessä. Auto toimii todella hyvin, joten toivottavasti jos kaikki menee putkeen, saamme tehtyä huikeita aikoja kilpailun loppupuolella, Hirvonen lataa.

Maanantain nopein oli niin ikään WRC-sarjasta tuttu kuljettaja, Qatarin Nassel Al-Attiyah. Mies on tällä hetkellä kolmantena, ranskalaiskaksikko Stephane Peterhanselin ja Cyril Despresin perässä. Sebastian Loeb pitää neljättä sijaa.

Perusta 1.1. startannut Dakar-ralli päättyy 20.1. Argentiinaan.

Autoluokan tilanne kolmen päivän jälkeen

Sij. Tiimi Aika Ero
1 300 TEAM PEUGEOT TOTAL 06H 34′ 58”
2 308 TEAM PEUGEOT TOTAL 06H 38′ 09” + 00H 03′ 11”
3 301 TOYOTA GAZOO RACING SA 06H 42′ 41” + 00H 07′ 43”
4 306 TEAM PEUGEOT TOTAL 06H 45′ 09” + 00H 10′ 11”
5 304 TOYOTA GAZOO RACING SA 06H 46′ 21” + 00H 11′ 23”
6 303 TEAM PEUGEOT TOTAL 06H 49′ 45” + 00H 14′ 47”

 

20 305 X-RAID TEAM 08H 43′ 20” + 02H 08′ 22”

Kaikki tulokset

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Hirvonen Dakarin toisen päivän jälkeen seitsemäntenä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli