Ralli 29.09.2018

Henrik Pietarinen toi perheeseen toisen rallimestaruuden

Henrik Pietarinen. Kuva: Marko Kyöstilä

Tuusulalainen Mitsubishi-kuljettaja Henrik Pietarinen ajoi perheeseen harvinaisen tuplan, kun hän voitti SM-sarjan päätöskisassa luokkansa ja varmisti SM2-luokan mestaruuden.

Näin Pietaristen perhe dominoi suomalaista ralliautoilua, sillä Henrikin veli Eerik kruunattiin SM1-luokan mestariksi jo edellisessä osakilpailussa.

Turun ja Salon seuduilla ajettuun päätöskisaan Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa starttasivat pistetaulukon toiselta sijalta.

– Tiedossa oli, että kärkiryhmästä mestaruuden vie se, joka voittaa viimeisen osakilpailun. Alkupätkät näyttivät, että kova kisa on taas tulossa. Sitten hyvin ajanut Joonas Tokee kärsi rengasrikon, jonka jälkeen johtomarginaalimme venyi yli minuuttiin, Henrik Pietarinen kertasi.

– Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä. Saavutimme neljä komeaa voittoa, joiden vastapainona kahdesta osakilpailusta jäi pistesaldo epäonnisten vaiheiden vuoksi nollille, summasi kartanlukija Lummaa.

– Onnistuttiin parhaiten kauden ratkaisuhetkillä. Oli mahtavaa päättää kausi Suomen mestaruuteen ja palkita tiimi ja yhteistyökumppanit voitolla, kaksikko iloitsi Salon Astrum-Keskuksen maalijuhlissa.

SM2-luokan pisteet 7/7 osakilpailun jälkeen:

1. Henrik Pietarinen 130,5
2. Joonas Tokee 118,0
3. Ville Hautamäki 99,5
4. Esa Ruotsalaiinen 97,0
5. Jarkko Nikara 55,0

Teksti: Henrik Pietarisen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli