Enduro 27.02.2017

Hellsten jätti maailmanmestarin taakseen enduron SM-avauksessa

Enduron SM-avauksen nopein oli Antti Hellsten. Kuva: Riihimäen kilpailun Tiedotus

Riihimäellä ajettiin endurokauden ensimmäinen SM-osakilpailu sunnuntaina 26.2. Yleiskilpailun voitosta käytiin koko päivän tiukka kamppailu, mikä lopulta päättyi Antti Hellstenin voittoon reilun sekunnin erolla ennen Aleksi Jukolaa. Päivän kolmanneksi nopein oli enduron hallitseva maailmanmestari Eero Remes, jonka vauhti parani kilpailun loppua kohden.

Edellispäivän aikana satanut lumi teki kilpailun ensimmäisestä kierroksesta monin paikoin vaikean, sillä lumikerros liukasti reitin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen lumikerros pieneni ja pito parani, mikä näkyi nopeimpina maastokoeaikoina.

Yleiskilpailun voiton ottanut Antti Hellsten vei samalla A2-luokan voiton ennen Eemil Pohjolaa.

”Ajo kulki koko päivän hyvin eikä mitään ongelmia ollut”, Hellsten kertasi päivän ajoa. ”Reitti parani päivän aikana ja oli oikein mukavaa ajettavaa”, mies jatkoi.

Pienimmän A1-luokan nopein oli lopulta enduron E1-luokan kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes. Koko aamun parasta vauhtia piti järjestävän kerhon Kahvakoplan Lari Jukola, joka johti myös yleiskilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen. Jukola sijoittui lopulta luokan toiseksi ja yleiskilpailun viidenneksi jääden reilun puoli minuuttia voittajalle.

”Alku kulki todella hyvin, mutta toisella ja kolmannella kierroksella tuli useampi kaatuminen, mihin meni paljon aikaa”, kertoi Jukola. ”Harjoittelut ovat jääneet vähiin viime aikoina tammikuussa alkaneen varusmiespalveluksen takia”, hän jatkoi.

Suurimman A3-luokan voiton nappasi Jukolan veljeksistä vanhempi, Aleksi, ennen saman kerhon Kahvakoplan Marko Tarkkalaa. Jukolan ja Tarkkalan ero oli lopulta yli minuutti. Aleksi Jukola kiristi vauhtia loppua kohden ja oli yleiskilpailun nopein kahdella kolmesta viimeisestä maastokokeesta.

Kilpailussa oli mukana myös viime vuoden E3-luokan maailmanmestari britti Steve Holcombe. Holcombe sai ensikosketuksen lumiolosuhteisiin tällä viikolla ja sijoittui hienosti oman luokkansa viidenneksi.

Teksti: Kilpailun tiedotus

 

Uusimmat

Lisää aiheesta