Ralli 16.02.2017

Heikki Koski-Lammin katseet Vaakuna-rallissa

Honda Civic valmiina kauteen 2017. Kuva: Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Paljon on tapahtunut sitten viime syyskuun, jolloin Heikki Koski-Lammin Honda Civic Type-R tuhoutui pälkäneläisessä metsässä Tampereen SM-rallissa. Kartanlukija Kari Luoman selkä on saatu kuntoon, kuten on myös uuteen koriin tehty upouusi Honda. Kauden avaus Tunturirallissa jäi välistä auton valmistumisen ajankohdan vuoksi.

Auton valmistuttua, sitä on ehditty testata aivan erilailla tänä talvena verrattuna viime vuoteen, jolloin Koski-Lammi suoritti vielä asepalvelustaan. Ensimmäistä kertaa on pystytty keskittymään kunnolla alustan hienosäätöön ja tekemään siitä kuskille mieleinen. Koski-Lampi on myös yhdessä kartanlukijansa Kari Luoman kanssa ahkeroinut nuottitreenien merkeissä. 

– Kaikille uuden auton rakentamisessa mukana olleille isot kiitokset! Pirelli Rallin kaato on saatu ajettua selästä pois, auto tuntuu hyvältä ja alusta on saatu säädeltyä kohdalleen, joten luottavaisin mielin mennään kohti Mikkeliä, kertoili Koski-Lammi.

– Tavoitteena tänä vuonna on ajaa mahdollisimman ehjä kausi SM4-luokassa ja kaikki osakilpailut maaliin. Päätavoitteena tällä kaudella on ajaa Suomen MM-rallin yhteydessä ajettava Vetomies 2017 -kilpailu, Koski-Lammi päätti.

Teksti ja kuva: Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli