Rallicross 10.10.2018

GRX Taneco -tiimi haluaa loistaa Saksassa

"Ohittamismahdollisuudet ovat todella rajalliset", kommentoi Niclas Grönholm Esteringin radasta. Kuva: GRX TANECO Team

Saksan osakilpailu on kuulunut sarjan vakiokisoihin siitä saakka, kun rallicrossin MM-sarja alkoi vuonna 2014. GRX Taneco -tallin Hyundai i20 -autoja käskyttävillä Niclas Grönholmilla ja Timur Timerzyanovilla on toiveissa nousta yhteensä 21 kilpailijan joukosta Esteringin radalla ajettavan kisan finaaliin.

Finaalipaikka ei kuitenkaan irtoa helposti, sillä Saksan osakilpailua pidetään yhtenä kauden kovimmista kisoista. Kaudesta on takana nyt jo kymmenen kisaa, joten GRX Taneco -tallin “oppiaika” rallicrossin MM-sarjassa on siirtymässä viimeiseen vaiheeseensa. Kyseessä on tallin Hyundai i20 Supercar -autojen debyyttikausi, joten kehitystyö ollut koko ajan kaikkein tärkeimmässä roolissa. Suomalaistiimi onkin täyttänyt hienosti odotuksensa, sillä tallin värit on nähty semifinaalissa kauden jokaisessa tähänastisessa kisassa. Plakkarissa on kuitenkin myös kolme finaalipaikkaa, joista kruununa Niclas Grönholmin Latviassa saavuttama neljäs sija, joten tiimissä halutaankin nyt hyödyntää kauden aikana saatua kokemusta ja parantaa suorituksia entisestään.

Pohjois-Saksassa 45 kilometriä Hampurista etelään sijaitseva Esteringin rata tunnetaan nopeista, kapeista suorista ja tiukoista mutkistaan. Radasta 60 prosenttia on asfalttia ja 40 prosenttia soraa. Se on myös yksi MM-kalenterin lyhimmistä (925 metriä) – ja samalla tavanomaisesta poikkeavin rallicrossrata, jossa voi voi tapahtua mitä vaan. Tämänhetkinen Johan Kristofferssonin nimissä oleva kierrosennätys on 35,227 sekuntia. Sääennustus lupaa viikonlopuksi hyvää keliä lämpötilojen ollessa +12°C ja +23°C välillä.

“Toivottavasti pääsen ehjänä karsintakierrosten läpi, sillä minulla on tähtäimessäni paikka palkintopallilla, ja teen kaikkeni saavuttaakseni sen”, Niclas Grönholm sanoo. Kuva: GRX TANECO Team

Timur Timerzyanovilla on jo neljän EM- sekä neljän MM-osakilpailun kokemus Esteringiltä. Miehen paras sijoitus on vuodelta 2014, jolloin hän ajoi MM-tason kisassa seitsemänneksi. Niclas Grönholmille puolestaan on vuorossa kolmas Saksan MM-osakilpailu. Viime vuonna viidenneksi ajanut Grönholm tekeekin nyt varmasti kaikkensa päästäkseen palkintopallille tässä kauden toiseksi viimeisessä kisassa.

– Tunnen Esteringin radan todella hyvin. Ajoin itse siellä ensimmäisen kerran jo vuonna 2002. Se on hyvin erilainen rata tämän kauden aiempiin kisoihin verrattuna, ja kaikki on mahdollista.  Uskon radan sopivan Hyundai i20 -autoillemme. Tiedän, että kuskit odottavat innolla yhtä suosikkiosakilpailuistaan, jossa he ovat myös menestyneet hyvin. Luvassa on kuitenkin tiukka kisa. Ensimmäinen mutka on todella ahdas, joten siinä on aina paljon tapahtumaa jokaisella kierroksella. Paljon on kiinni tuurista, mutta se täytyy myös ansaita, joten meidän onkin tehtävä kovasti töitä varmistaaksemme että onnetar on puolellamme. Tavoitteemme on joka tapauksessa ajaa vahva kisa, niin että podium-sijoituskin olisi mahdollinen, tallipäällikkö Jussi Pinomäki sanoo.

– Saksa on yksi perinteisistä rallicross-maista. Estering taas on epätavallinen rallicross-rata, jossa on hyvin kapeita osioita ja monta tiukkaa mutkaa. Sinne pitää mennä hyvin valmistautuneena – ja sitähän me olemme! Tiimi on paiskinut kovasti töitä USA:sta palattumme, niin että autot on saatu valmiiksi Saksaa varten. Olosuhteet ovat hyvät ja Buxtehudeen on luvattu aurinkoista keliä. Lähdenkin kisaan positiivisella mielellä. Meidän pitää nyt saalistaa pisteitä, ja aion tehdä parhaani sen eteen, i20 Supercarilla ja numerolla 7 kilpaileva Timur Timerzyanov sanoo.

– Estering on rata, jota sekä rakastan että pelkään! Olen aina nauttinut siellä ajamisesta, mutta kun lähtöviivalla on viisi autoa, radan kapeus tekee vaikeista kohdista entistäkin vaikeampia ja ohittamismahdollisuudet ovat todella rajalliset. Toisaalta, Estering on rata jolla mitä vain voi tapahtua, joten luvassa on paljon jännitystä niin kuskeille kuin faneillekin. Toivottavasti pääsen ehjänä karsintakierrosten läpi, sillä minulla on tähtäimessäni paikka palkintopallilla, ja teen kaikkeni saavuttaakseni sen, i20 Supercarilla ja numerolla 68 kilpaileva Niclas Grönholm sanoo.

Saksan osakilpailu näytetään Yle TV2 -kanavalla sunnuntaina 14. lokakuuta klo 14.00 alkaen suomeksi selostettuna. Katsottavissa myös Yle Areenassa.

Aikataulu (Suomen aikaa)

Lauantai 13.10.
10.00 – Harjoitukset
13.10 – Q1, eli 1. karsintaerä
15.20 – Q2, eli 2. karsintaerä

Sunnuntai 14.10.
10.00 – Lämmittelykierrokset
10.50 – Q3, eli 3. karsintaerä
12.30 – Q4, eli 1. karsintaerä
13.45 – Kuljettajien nimikirjoitustenjakotilaisuus
15.00 – Semifinaalit ja finaali

Kuljettajien MM-pisteet (10/12)

1. Johan Kristoffersson – 281 pistettä
2. Mattias Ekström – 203 pistettä
3. Petter Solberg – 202 pistettä
4. Andreas Bakkerud – 200 pistettä
5. Sébastien Loeb – 195 pistettä
6. Timmy Hansen – 179 pistettä
7. Niclas Grönholm – 124 pistettä
8. Kevin Hansen – 113 pistettä
9. Janis Baumanis – 79 pistettä
10. Timur Timerzyanov – 77 pistettä

Tallien MM-pisteet (10/12)

1. PSRX Volkswagen Sweden – 483 pistettä
2. EKS Audi Sport – 403 pistettä
3. Team Peugeot Total – 374 pistettä
4. GRX TANECO Team – 201 pistettä
5. GC Kompetition – 130 pistettä
6. Olsbergs MSE – 50 pistettä

Teksti: GRX TANECO Team

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallicross