Rallisprint 04.01.2017

Future Cup -rallisprintsarjassa ennätykset rikki jo ennen kauden alkua

Aki Mansikkamäki vauhdissa Future Cupissa. Kuva: Jani Kekoni.

Suomen ainoa kokonaan asfalttipinnalla ajettava Future Cup -rallisprintsprintsarja on saanut erinomaisen startin 15-vuotisjuhlakauteensa. Vuodenvaihteessa päättyneessä ennakkoilmoittautumisessa yhteensä 55 menestystä janoavaa kuljettajaa laittoi puumerkkinsä osallistujalistaan.

Näin ollen kuljettajat ovat mukana kisaamassa niin arvokkaasta Mestarisauna by Salvos -pääpalkinnoista kuin normaaleista rahapalkinnoista. Lisäksi nämä kuljettajat ovat mukana perinteikkään rengassarjan arvonnassa, joka suoritetaan tammikuun lopulla 52. kerran järjestettävän Arctic Lapland Rallin yhteydessä.

Sarjapromoottori Kari Tasanko on erittäin tyytyväinen ennätykselliseen osaanottoon.

– 55 ennakkoilmoittautunutta kertoo siitä, että nopeatempoiselle viiden kesäisen viikonlopun ja kymmenen osakilpailun mittainen sarjamme voi hyvin. Olemme yhdessä kilpailijoiden, osakilpailujärjestäjien sekä ennen kaikkea yhteistyökumppaneidemme avulla saaneet luotua konseptin, joka on kuin yksi suuri ja tyytyväinen perhe. Vakaasti uskon, että tänäkin vuonna me kaikki tulemme jälleen viihtymään rakkaan vauhtilajimme parissa ympäri kesäisen Suomen, Tasanko kertoo.

– Kun ennakkoilmoittautuneiden listaa luetaan niin voidaan todeta, että tuttujen kuljettajien lisäksi listoilla on iso joukko aivan uusia nimiä ja kilpureita. Future Cup -asfalttisprintsarja on menneinä vuosina ollut useille kuljettajille se kuuluisa ensikosketus autourheiluun ja koska niin osallistuminen kuin kilpaileminen on vain pientä vaivaa vaativaa, niin erityisen iloinen olen siitä, että olemme jälleen saaneet usean uuden autourheilijan mittaamaan vauhtiaan kesän pikipinnoille ja siten haastamaan vanhat konkarikuljettajat, Tasanko jatkaa.

Ilmoittautuminen jatkuu 31.3.2017 klo 23:59 saakka

Aikaisempien vuosien tapaan kesän kuumalle asfaltille voi ilmoittautua maaliskuun loppuun asti. Kauden 2017 Future Cup -asfalttisprintsarjaan hyväksytään mukaan 150 kilpailijaa, jotka huhtikuussa alkavassa ja elokuun lopulla päättyvässä sarjassa ratkaisee paremmuusjärjestyksen ja perinteikkäiden rahapalkintojen lisäksi kahden Mestarisauna by Salvos -uutuussaunojen uudet osoitteet.

Future Cup -asfalttisprintsarjaan voi osallistua AKK:n lisenssin omaava, yli 15-vuotias henkilö autolla, joka täyttää rallin tai rallisprintin säännöt. Luokkia on yhteensä 26, joista uutuutena
on yleisen ja junioritason kuljettajien jakama, mutta sarjan ulkopuolinen tasa-aika-luokka.

Perinteiseen tapaan tulevan kesän kilpailuissa tullaan jälleen monipuolisesti näkemään kilpailukalustoa aina iäkkäistä, mutta silti nopeista historic-autoista aina moderneihin turboahdettuihin sekä ennen kaikkea huipputehokkaisiin nelivetoisiin super-autohin saakka.

Future Cup -asfalttisprintsarjassa kilpaillaan, aikaisempien vuosien tapaan, kilpurin vetotavan mukaisesti 4-veto ja 2-veto Cupissa sekä joukkuekilpailussa ja Cuppikunkussa. Lisäksi 15-18-vuotiaat nuoret ajavat omasta yleiskilpailussaan 3-4 kilometrin mittaisilla katuradoilla joko ralleista tutuilla tai vartavasten rallisprintteihin rakennetuilla erikoisautoilla.

Lisätietoja kuten ilmoittautuneet kuljettajat löydät sarjan kotisivuilta
osoitteesta http://www.futurecup.fi.

Future Cup asfalttisprintsarja on nyt myös syvemmällä sosiaalisessa
mediassa kuin koskaan. Ota meidät seurantaan!
– Facebook: www.facebook.com/FutureCup
– Instagram: www.instagram.com/futurecuprallisprint
– Twitter: www.twitter.com/FutureCupSprint

Future Cup -asfalttisprintsarja 2017:
1. 29.4.-30.4.2017 – Raasepori
2. 17.6.-18.6.2017 – Nokia
3. 15.7.-16.7.2017 – Jurva
4. xx.x.-xx.x.2017 – Paikka, aika ja järjestäjä toistaiseksi avoinna 5.
25.8.-26.8.2017 – Rovaniemi

Teksti: Jani Kekoni

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rallisprint