Drag Race 12.09.2017

Fredrik Fredlundille Drag Racingin Pro Stock Biken kuudes Euroopan mestaruus

Fredrik Fredlund on ollut pysäyttämätön jo kuuden vuoden ajan. Kuva: Pasi Uponen

Euroopassa Pro Stock Bike -ryhmässä on vain yksi valtias ja hän on Suomen Fredrik Fredlund. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Fredlund on voittanut kaikkiaan kuusi Euroopan mestaruutta ja viimeisin näistä sinetöitiin viime viikonloppuna Santa Podin radalla Englannissa.

Fredlund lähti EM-finaaliin selkeässä pistejohdossa, mutta hänen haastajallaan oli kotikenttäetu. Iso-Britannian Alex Hope tavoitteli uransa ensimmäistä mestaruutta ja Fredlundin päänahkaa. Ennakkoasetelmat kilpailuun olivat muutoinkin mielenkiintoiset, sillä pakkaa oli finaalikilpailuun tullut sekoittamaan myös Ruotsin Robert Karlsson, joka on ainoana kuljettajana tällä kaudella ajanut kuuden sekunnin ajan Pro Stock Bike -ryhmässä. Karlsson oli kuitenkin ajanut ennen tätä tällä kaudella vain kaksi EM-sarjan ulkopuolista kilpailua, joten mestaruuksista hän ei nopeudestaan huolimatta taistellut.

Perjantain lajittelu eli aika-ajopäivä oli Santa Podissa sateinen, joten Pro Stock Bike -ryhmässä ei päästy lajitteluja ajamaan. Lauantai jatkui samaan malliin. Sade ja aurinko vuorottelivat rata-alueella ja lajittelut etenivät hitaasti. Pro Stock Biken lajittelu jäi lopulta vain yhteen kierrokseen, jossa Fredlund nappasi ykköspaikan 7,097s / 297,81km/h ajalla. Heti perässä seurasi mestaruuskamppailun kovin haastaja Alex Hope. Karlsson ei saanut parastaan irti ja oli lajittelun neljäs ajalla 7,324s.

Sunnuntai aukesi Santa Podin radalla aurinkoisena ja kilpailu jatkui pudotuskierroksilla. Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon raivasivat tiensä molemmat mestaruutta jahtaavat kuljettajat Fredlund ja Hope. Seuraavalla kierroksella, eli semifinaalissa, Fredlundin mestaruus sinetöitiin. Isoon osaan tässä nousi Robert Karlsson, kun hän kiskaisi koko kilpailun kovimman ajan 7,084s pudottaen samalla kotikilpailuaan ajavan Alex Hopen jatkosta. Fredlund taas raivasi tiensä eteenpäin voittaen toisen britin Martin Bishopin. Mestaruus siis ratkesi jo tässä vaiheessa komeasti Fredlundille.

Kaikki Santa Podin kymmenet tuhannet katsojat kuitenkin odottivat kahden tämän kauden nopeimman Pro Stock Bike -kuljettajan kohtaamista finaalissa, mutta harmittavasti kohtalo päätti puuttua peliin. Jo semifinaalin jälkeen varikolla tiedettiin, että unelmafinaalia ei tule, sillä Karlssonin pyörän vaihdelaatikko oli hajonnut semifinaalissa ja aikaa korjaamiseen ei ollut. Lopulta vielä sade viimeisteli tilanteen ja kilpailu keskeytettiin ennen finaalilähtöjä keliolosuhteiden vuoksi.

Euroopan mestaruus oli kuitenkin varmistunut Fredlundille ja se oli jo hänen kuudes mestaruutensa. Sen lisäksi hän pitää hallussan myös muita Pro Stock Biken merkkipaaluja. Fredlundilla on hallussan virallinen Euroopan ennätys niin ajassa (6,978s) kuin loppunopeudessakin (308,25km/h). Hän on myös kaikkien aikojen eniten EM-pisteitä kerännyt Pro Stock Bike kuljettaja Euroopassa.

Teksti ja kuva: Pasi Uponen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Drag Racing