Ralli 11.06.2019

Flying Finn Future Star -finalistit ratkeavat SM Pohjanmaa Rallissa – Panoksena tallipaikka Suomen MM-rallissa

Lauri Joonan ajonäytteitä toukokuun Riihimäen SM-rallista. Kuva: Markus Mäki / AKK.

Kesäkuun 14.-15. päivä Seinäjoen ympäristössä ajettava kilpailu on kauden viides SM-ralli. Kilpailun jälkeen SM3-luokasta ovat selvillä kuljettajat, jotka osallistuvat Flying Finn Future Star -kilpailun finaaliin.

Tiukoista sekuntikamppailuista tunnettu SM3-luokka saa seuraavassa SM-rallissa lisäsähköä, kun luokan nuoret, alle 25-vuotiaat kuljettajat taistelevat pääsystä viiden parhaan joukkoon sarjapisteissä. Tähän ryhmään pääsevät nuoret kuljettajat aloittavat rallin jälkeen tiukan loppukilpailun Liikuntakeskus Pajulahden maisemissa. Loppukilpailun panoksena on tallipaikka Neste Rallissa.

Tällä hetkellä on selvää, että loppukilpailupaikkaan tulee yltämään neljä nuorta kuljettajaa. Paikassa ovat nyt kiinni Lauri Joona, Sami Pajari, Aleksi Röyhkiö ja Roni Kauppi. Viime vuonna finaalin päässeen Lauri Joonan asema on vahvin, sillä hän on 23 pistettä edellä kilpailussa viidentenä olevaa Arttu Lähdeniemeä.

Palkintona FFFS-tittelin voittajalle on paikka Suomen MM-rallissa M-Sportin Ford Fiesta R2:n tuoreimmalla kehitysversiolla. Kuljettaja osallistuu Neste Ralliin JWRC-luokassa, jossa kilpailee lukuisia kansainvälisiä, läpimurtoon pyrkiviä kuljettajia.

– Kilpailu JWRC-luokassa on erittäin kovaa ja kuljettajien siellä pärjätäkseen täytyy pystyä ajamaan todella kovaa. Viime vuonnakin suomalaiset R2-kuljettajat ja JWRC-kärki menivät aika lailla tasatahtia. Suomessa luokka on hyvä näytönpaikka kuljettajille. Täällä näkee kuljettajista, kenellä on kykyjä mennä eteenpäin uralla, kertoo Neste Rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

– Flying Finn Future Star -kuljettajalta odotan sitä, että hän on pystynyt osoittamaan vauhtinsa aiemmissa ralleissa. Sen lisäksi lopputesteissä kuljettajan pitää vakuuttaa tuomaristo sitoutumisellaan ja omistautumisellaan. Halu olla tai tulla huippu-urheilijaksi tulee näkyä, Tarkiainen jatkaa.

Aiemmin Tulevaisuuden Tähti -nimellä tunnetun kilpailun voiton on vienyt muun muassa M-Sport Fordin WRC-kuljettaja Teemu Suninen. Viimeisin WRC-debyytin tehnyt Tulevaisuuden Tähti on Jari Huttunen, joka voitti kilpailun vuonna 2016. Huttusen kilpailu ei lopputulokseltaan ollut toivottu, mutta silti kilpailu toimi ponnahduslautana uralla eteenpäin.

– Se rallihan meni meiltä ihan penkin alle. Kaikki mahdollinen omista virheistä teknisiin ongelmiin tuli vastaan. Kaiken hyvän lisäksi olin silloin vielä kipeänä. Se ralli kuitenkin osoitti, miten kova ja vaativa juttu on ajaa MM-sarjaa tai vaikka yksittäistä MM-ralliakin, muistelee SM Pohjanmaa Rallissa Hyundain WRC-autolla ajava Jari Huttunen.

Flying Finn Future Star -kilpailun ensimmäisen osan loppukilpailu käydään Liikuntakeskus Pajulahdessa 17.-18. kesäkuuta. Flying Finn Future Star -voittaja julkaistaan Hard Rock Café Helsingissä 19. kesäkuuta.

SM3-luokan top 10 pisteet tällä hetkellä:
1. Joonas Lindroos 75
2. Lauri Joonas 61*
3. Sami Pajari 50*
4. Aleksi Röyhkiö 44*
5. Roni Kauppi 41*
6. Arttu Lähdeniemi 38*
7. Heikki Koski-Lammi 32*
8. Henri Hokkala 28*
9. Kalle Markkanen 22*
10. Patrick Öhman
*ovat ilmoittautuneet Flying Finn Future Star -kilpailuun.

Teksti: AKK / Viestintä.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli