Ralli 07.02.2020

Flying Finn Academyn ajoleiriltä Mikkeliin – Herrasella edessään uran toinen nuottiralli

Toni Herranen (oik.) ja kartanlukija Sebastian Virtanen. Kuva: Taneli Niinimäki

Flying Finn Academy valmennusohjelmaan kuuluva 16-vuotias Toni Herranen ajoi uransa ensimmäisen nuottirallin tammikuussa Rovaniemellä. Ralli SM -kauden avauksesta, Arctic Lapland Rallysta, tärähti heti komeasti SM4-luokan kolmas sija.

Tulevana viikonloppuna on edessä rallikauden toinen osakilpailu, kun SM-karavaani siirtyy Mikkelin Vaakuna-ralliin.

Kolmen viikon kisatauon aikana Jäälistä kotoisin olevan Herrasen ohjelmaan on kuulunut muun muassa Flying Finn Academyn ajoleiri Hyrynsalmella.

– Oltiin pari päivää ajoleirillä ja sen aikana tuli noin 300 kilometriä treeniä. Tosi hyvä fiilis jäi ajosta, ei ollut mitään ongelmia, Herranen kertoo.

Mikkelissä Herranen pääsee ajamaan kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa vasta toista kertaa nuotista kisaolosuhteissa.

– Nuottiin alkaa olla jo hyvä luotto, mutta treeniä tarvitaan toki vielä paljon. Alkaa se kuitenkin jo sujumaan pienelläkin kokemuksella.

Etelä-Savon vauhdikkaasta tiestöstä Herraselle ei vielä ole rallikokemusta kertynyt, mutta maistiaisia nuorukainen sai kuitenkin jo viime kaudella Mikkelin SM-rallisprintissä. Kyseinen pätkä löytyy lauantaina myös Vaakuna-rallin reitiltä.

– Varmasti on hienoa tietä ajaa ja uskon, että reitti sopii meille. Todella luottavaisin fiiliksin lähdetään taistelemaan luokan kärkisijoista, Herranen toteaa.

Ralli käynnistyy perjantai-iltana Mikkelin raviradan yleisö-EK:lla. Toden teolla kilpailu polkaistaan käyntiin kuitenkin vasta lauantaina aamupäivällä, kun edessä on kahdeksan vaativaa ja vauhdikasta erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy reilut 110 EK-kilometriä. Voittajia juhlitaan Mikkelin torilla klo 18:50 alkaen.

SM Vaakuna-ralli ja Moottoriurheilu.tv toteuttavat myös YouTuben kautta suoria lähetyksiä läpi kilpailun. Lähetys käynnistyy lauantaina n. klo 10 lähtöseremonioilla.

SM4-luokan pistetilanne 1/6 osakilpailun jälkeen:

1. Petteri Jäppinen 34
2. Sami Korvola 25
3. Toni Herranen 20
4. Jere Pensas 16
5. Miko Kiminki 13

Teksti: Toni Herrasen tiedotus, Taneli Niinimäki

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli