Road Racing 23.08.2019

Felix Nässi päätti SM-sarjan kilpailut voittoihin

Felix Nässi oli hurjassa iskussa SM-kauden päätöskilpailuissa. Kuva: Timo Nässi

Ratamoottoripyöräilyn viimeinen SM-osakilpailu ajettiin Virtasalmen Motoparkissa. Felix Nässi ajoi voitot Superstock 600-luokan molemmissa lähdöissä ja tämä riitti SM-hopeaan. Aikaisemmat pistemenetykset ”öljyvana” kaatumisena Kemorassa, ja kytkinongelmat Alastarolla veivät tasaisessa sarjassa mahdollisuuteen mestaruuteen kuudesta osakilpailuvoitosta huolimatta.

Uusi rengassääntö pakotti taas säästämään renkaita aika-ajossa, koska samoilla renkailla oli ajettava vielä kilpailu. Eturivin kakkospaikka tuli ajalla 1:26,61, mikä oli hyvä lähtöpaikka kilpailuun.

Ensimmäinen kilpailulähtö oli jännittävä alusta loppuun asti. Kimi Patova lähti viivalta parhaiten ja veti heti alussa jo pienen kaulan muuhun joukkoon. Nässi ajoi kuitenkin Patovan pian kiinni ja sen jälkeen sijoituksia vaihdettiin useaan kertaan, eikä kaksikko saanut eroa toisistaan. Viimeiselle kierrokselle lähdettiin Patovan johtaessa, Nässi aivan perässä. Nässi teki ohituksen takasuoran päässä ja Patova yritti ohitusta vielä paluusuoran jarrussa, mutta ei siinä aivan onnistunut. Maalissa eroa oli 0,061 sekuntia, ja järjestys oli Nässi, Patova ja Peetu Paavilainen, joka jäi voittajasta seitsemän sekuntia.

Sunnuntain warm up enteili tiukkaa kilpailua, viisi kärkikuljettajaa ajoivat alle sekunnin erolla nopeimpaan. Lauantain kilpailun aikojen mukaan Nässi lähti nyt paalulta. Kärkinelikkö Nässi, Patova, Paavilainen ja Peter Paloranta ajoi nyt pitkään yhdessä. Kärjessä Nässi ei pitäny parasta vauhtia, ja mestaruuden kannalta hänelle olisi ollut edullista, jos kärkikaksikon väliin olisi tullut muita kuljettajia. Vähitellen kilpailun puolen välin jälkeen eroa kolmantena olevaan Paavilaiseen alkoi kuitenkin tulla. Nässi ja Patova vaihtoivat sijoituksia useasti ja nyt maalissa eroa Nässin hyväksi oli 0,245 sekuntia. Kolmas oli jälleen Paavilainen 3,8 sekuntia perässä, ja neljäs oli Paloranta.

– Kausi oli hieman epäonninen, mutta siitä huolimatta tulokseksi tuli hyvä SM-hopea. Alastarolla vaivannut käsi on kuntoutunut hyvin, ja nyt suunnataan katseet Espanjan kilpailuihin. Kaikki kiitokset RAM Racing Yamaha -tiimille ja yhteistyökumppaneille, Nässi kommentoi kilpailun jälkeen.

Teksti: Juha Nässi

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing