Motocross 13.11.2016

FCR Finland MX65 Junior Team kehittämään Suomen motocrossia

Suomalaisia motocross-kuljettajia menestykseen niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin radoilla auttava FCR Finland Suzuki on laajentanut toimintaansa uudella MX65-luokassa operoivalla junioritiimillä, joka saa nimekseen FCR Finland MX65 Junior Team. Junioritiimin kuljettajat ovat vantaalainen Saku Mansikkamäki ja porilainen Topias Kontto.

– Halusimme antaa nuorille lupauksille mahdollisuuden kehittyä harjoittelemalla kotimaisten huippukuskien johdolla. Sitä kautta lähdetään hakemaan hyviä sijoituksia sekä Suomen MX-liigasta että EM- ja MM-tasolta, molempien FCR-tiimien tallipäällikkönä toimiva Mika Kontto tiivistää.

– Oma junioritiimi takaa osaltaan sen, että toiminnalla on tulevaisuutta myös pidemmälle. Saku ja Topias edustavat ajajapolun alkupäätä siinä, missä Teemu Keljo ja Taneli Kontto sen toista päätä, jatkaa Kontto.

FCR Finland MX65 Junior Teamin kuljettajista kymmenvuotias Saku Mansikkamäki sijoittui kesän 2016 MX-liigassa kakkoseksi, minkä lisäksi hän oli voittamassa joukkuekisan kultaa Vantaan joukkueessa. Imatran EM-karsinnassa Sakun sijoitus oli yhdeksäs. Tallikaveriaan vuoden nuorempi Topias Kontto puolestaan ajoi MX-liigassa kymmenenneksi. Molemmat pojat ovat aloittaneet ajamisen jo nelivuotiaana. Tulevalla kaudella he kilpailevat KTM:n kalustolla.

– Saku suuntaa joulukuun alussa Espanjaan harjoittelemaan ja vuoden lopulla poikien on tarkoitus lähteä yhdessä halliolosuhteisiin Viroon. Ennen ajokauden alkua käydään enemmänkin halleissa sekä ulkoradoilla missä hiotaan niin ajotekniikkaa kuin -linjojakin.Harjoittelu rytmitetään niin, että ajamisen paloa riittää vielä syksyn kisoihinkin, Mika Kontto painottaa.

– Sakun ja Topiaksen ykköstavoite vuonna 2017 on kotimaisessa MX-liigassa, missä Saku tähtää mestaruuteen ja Topias vastaavasti viiden parhaan joukkoon. Saku keskittyy lisäksi EM-karsintoihin tavoitteenaan paikka Tshekissä järjestettävään loppukilpailuun. MM-kisa ajetaan puolestaan syksyllä Virossa ja pääsy sinne on luonnollisesti molempien poikien tähtäimessä, tallipäällikkö kertoo.

FCR Finland Suzukin viime kauden kuljettajista MX1-luokan SM-hopeamitalisti Teemu Keljo jatkaa varmasti tiimissä. Hänen päätavoitteenaan on Suomen mestaruus, mutta kilpailukalenteriin tulee sisältymään muitakin kuin SM-sarjan kilpailuja. Toinen kuljettaja on vielä auki, hyviä vaihtoehtoja on, mutta tilannetta kartoitetaan vielä.

– Tiimin kuvioista tiedotetaan myöhemmin, kunhan toistaiseksi vielä liikkuvat palikat saadaan asettumaan kohdalleen, Mika Kontto lupaa.

Teksti ja kuva: FCR Finland Suzuki tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross