Rata-ajo 01.07.2017

F3-kuljettaja Simo Laaksonen ajoi toiseksi Hungaroringillä

Simo Laaksonen pääsi tuulettamaan kakkossijaa Unkarissa. Kuva: Fotospeedy

Kansainvälisessä Euroformula F3 Open -sarjassa kilpaileva Campos Racingin Simo Laaksonen, 18, on sijoittunut tänään lauantaina Unkarin Hungaroringin radalla Budapestissä toiseksi. Kakkosruudusta kilpailuun startannut suomalaiskuljettaja menetti startissa hetkellisesti toisen sijansa, mutta marttilalainen nousi radan kolmannessa mutkassa takaisin kakkoseksi ja piti sijoituksensa vakuuttavasti ruutulipulle asti.

Laaksonen ajoi lukuisia kertoja kilpailun voiton vieneen tallikaverinsa Brasilian Thiago Vivacqua imussa, mutta ohitusyrityksiä ei nähty. Maalissa kaksikon erotti vain 0,6 sekuntia.

Toinen sija on Laaksosen ensimmäinen palkintopallisija F3-luokassa. Unkarissa Laaksonen oli myös lähdön nopein tulokas- eli rookie-kuljettaja.

– Kisa meni aika nappiin. Tämä on vaikea rata ohittaa. Edellä ajavan pitää tehdä selvä virhe ennen kun ohituspaikka aukeaa. Minulla oli Thiagoa enemmän vauhtia, mutta hän ei tehnyt ainoatakaan virhettä, niinpä ohitukseen ei avautunut mahdollisuutta.

Laaksonen sanoo, että F3-autolla on vielä helppo ajaa puolen sekunnin päässä edellä ajavasta, jonka jälkeen ongelmat alkavat.

– Imussa pito vain häviää ja auto luistelee pahasti. Tällaisella radalla, jossa on käytännössä vain yksi kunnollinen ohituspaikka pääsuoran päässä, on vaikea päästä ajamalla ohi. Mutta hyvä kisa ja eka F3-palkintopallisijoitus lämmittää tietysti mieltä.

– Toivotaan, että huomenna onnistun aika-ajossa yhtä hyvin, sillä eturivin ruudusta on selvästi helpompi startata ja ajaa kisaa kuin kymppiruudusta, sarjan yhteispisteissä kahdeksanneksi noussut Laaksonen muistutti.

Kansainvälinen Euroformula F3 -sarja jatkuu Hungaroringillä huomenna sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on kauden kahdeksannen startin aika-ajo ja viikonlopun toinen kilpailustartti. Sarjassa ajetaan kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja 16 lähtöä.

 

Tuloksia;
Euroformula F3 Open, Hungaroring, Unkari:
Lähtö 1:

  1. Thiago Vivacqua (BRA) Campos 28:09,872
  2. Simo Laaksonen (FIN) Campos + 0,680
  3. Nikita Troitskiy (RUS) Drivex + 1,241

Pistetilanne 7/16 osakilpailua:

  1. Harrison Scott (GBR) 153
  2. Nikita Troitskiy (RUS) 92
  3. Ameya Vaidyanathan (IND) 85
  1. Simo Laaksonen (FIN) Campos 33

Teksti: Marko Mäkinen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo