Ralli 21.02.2019

F-rallisarja jatkuu lauantaina Kuhmoisissa

Krister Sjölund - Esa Vanhala olivat nopeimmat avauskilpailussa Hankasalmella. Kuva: Timo Honkala

Keväällä 3 vuotta täyttävä Tullan Urheiluautoilijat ry järjestää jo toisen oman rallinsa, kun tulevana lauantaina ajetaan 2. Kuhmoisten Sora -ralli. Oman rallin paluu Kuhmoisiin tapahtui vuonna 2017 ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991.

Tällä kertaa seutukunnan vaativilla, mutta varmasti kuljettajien mieleen olevilla tiestöillä ajetaan perinteikkään F-rallisarjan toinen talviosakilpailu. Viisi erikoiskoetta keräävät mittaa noin 73 kilometriä, kokonaisreitti siirtymineen on mitaltaan vain 167 kilometriä, joten voidaan puhua varsin kompaktista reitistä. Reitiltä löytyy lyhyesti ralleissa käyttämätöntä osuutta, 60-luvun lopulla ajettua, 80-luvulla käytettyä, sekä sitten sivutaan tietenkin myös tuoreita MM-rallibaanojakin.

Kilpailijoita ilmoittautui määräaikaan mennessä 154, joista pari on jo ennättänyt perua kilpailuviikon alkuun mennessä. Määrä on kuitenkin kokonaisuutena tyydyttävä talven kilpailijamääriin verrattuna.

Kilpailu starttaa kilpailukeskuksena toimivan Kuhmolan edustalta klo 10, tauolle samaan paikkaan saavutaan noin varttia ennen puoltapäivää ja maaliin ensimmäistä kilpailijaa odotetaan 14.45 tietämissä.

Kilpailun erikoiskokeille myydään pääsyrannekkeita maastossa erikoiskokeiden varrella 10 euron hintaan ja se oikeuttaa pääsyyn kaikille erikoiskokeille.

Rannekkeen voi ostaa ennalta myös esim. Kuhmoisten Nesteeltä, Jämsän Portin Nesteeltä tai SEO Padasjoelta. Karttaa ja lähtöluetteloa myydään huoltoasemilla myöskin, 3 euron hintaan. Reitti julkaistaan nuotituksen käynnistyessä perjantaina 22.2. klo 10 osoitteessa tullanua.fi ja samaan aikaan alkaa myös karttojen ja rannekkeiden myynti.

Sähköinen kartta seuran kotisivuilta on ilmainen.

F-rallisarjan kisoihin on otettu käyttöön osittain kiertävä lähtöjärjestys, tällä kertaa ensimmäisenä starttaavat nuottiluokan 2-vetoiset ja sitten 4-vetoiset. Tämän jälkeen päästään perinteisempään F-rallisarjan tyyliin, kun ilman nuotteja ajavat luokat starttaavat järjestyksessä Yleinen, Seniorit (45-vuotta täyttävät, tai vanhemmat), sekä Juniorit. Näiden alla luokat on jaettu vielä moottorin kuutiotilavuuden mukaan alle tai yli 2,2-litraisiin ja sarjaluokkia on näin kaikkiaan Kuhmoisissa yhdeksän.

Sarjaluokkien jälkeen ovat vuorossa lisäluokat, joita on yksitoista, Historiceista nykyautoihin ja kokeneista kuljettajista vasta uraansa aloitteleviin Nuorten-luokan kuljettajiin. Lisäksi mukana ovat luokat 16-tuumaisilla piikkipyörillä ajaville. Piikkipyöriä valmistavat rengastehtaat lopettivat 16-tuuman pyörän valmistamisen ja siirryttiin hieman leveämpään ja matalampaan 15-tuumaiseen pyörään. Näin jäi tarve luokille joissa ajaa vanhoja 16-tuuman pyöriä vielä pois.

Osanottajalistalta voidaan poimia muutamia nostoja jotka eivät ole välttämättä F-Rallisarjan vakiokiertäjiä. Mukana on esimerkiksi rallin 14-kertainen SM-mitalisti Joonas Lindroos, mutta hänelle vieraammassa elementissä kartanlukijan paikalla. Isä-Jouni on 1-ohjaajan paikalla käskyttämässä Peugeot 208 R2:sta Seniori-luokassa. Joonaksen isosisko Minna, joka myös aikanaan kuljettajana rallipoluilla menestystä niitti, on myöskin kartanlukijana. Kuljettajan paikalla istuu pariskunnan toinen puolisko, Ville Lehtonen, he kilpailevat lisäluokkien puolella.

Jottei voitaisi sanoa että ralliin synnytään, on mukana myöskin takavuosien 13-kertainen enduron maailmanmestari Juha Salminen nuottiluokan 4WD-kalustolla Subaru WRX Sti:llä.

Nuorten luokassa puolestaan kilpailee keväällä 15 vuotta täyttävä Luka Nurmi. Flying Finn Academyn B-maajoukkueeseen kuuluva nuori mies on jo saavuttanut kartingissa paljon. Talven aikana on ajettu Crosskartia ja Rallisprintiä, kesällä on tarkoitus kilpailla asfaltilla rata-ajossa Porsche GT Cup Challengessa sekä rallicrossissa RX Academyssa. Kilpailuja on Pohjoismaissa sekä Baltiassa.

Nuorissa kilpailee myös Flying Finn Academyyn Rookies-kuljettajana kuuluva Konsta Saarinen, joka 14-vuoden ikäisenä on jo crosskartien 125c-luokan Pohjoismaiden hopeamitalisti ja Suomen talvisarjan mestari.

Osallistujista löytyy useamman lajin taitajia lisääkin, joten voitaneen todeta että jos harrastajamäärät ovat huippuvuosista pudonneet, niin ainakin lajeja harrastetaan monipuolisesti.

Tulospalvelu Ajaksi

Tietoja F-Rallisarjasta

Teksti: TullanUA/Kuhmoisten Sora -ralli tiedotus, Jani Seppälä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli