Ralli 30.01.2016

Esa Ruotsalainen käynnisti Rallin SM-kauden kolmossijalla

Kuva: Jarno Saari

Arctic Lapland Ralli muodostui jälleen mielenkiintoiseksi ja vaativaksi kilpailuksi kaikissa Ralli SM-sarjan neljässä luokassa. Esa Ruotsalainen piti kärkivauhtia SM4-luokassa, mutta tekniset ongelmat himmensivät loppusijoituksen kolmanneksi.

Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen menettivät rallin ensimmäisellä erikoiskokeella yli puoli minuuttia vaihdelaatikko-ongelmiin.

Sen jälkeen Honda-kaksikko ajoi avauspäivän muille neljälle EK:lle luokan pohja-ajat. Johdossa ajaneen kilpakumppanin (Marko Mänty) keskeytettyä, nousi Saarijärven UA:n kuski luokan kärkeen perjantain päätteeksi.

Illan huollossa ongelmat kuitenkin kasautuivat, kun huoltotyöt vaihdelaatikon parissa venyivät niin paljon, että tuloksena oli viiden minuutin aikasakko.

– Kärkipaikka vaihtui kuudenteen sijaan. Harmituksen taso oli niin suuri, että ei sitä oikein sanoiksi osaa pukea, Esa Ruotsalainen virkkoi.

– Lauantaipäivän aikana oli tarkoitus kiriä sijoituksia kiinni mahdollisimman paljon. Tehtävää ei helpottanut se, että meidän täytyi ajaa kilpailun toinen puolisko vakiomallisella vaihdeaskilla.

Toinen kisapäivä sujui varsin mallikkaasti yhtä pyörähdystä lukuun ottamatta.

– Aivan koko ajan emme olleet tietoisia luokkamme tulostilanteesta, mutta lopulta palkinnoksi saimme sentään podiumin kolmannen sijan, kartanlukija Mälkönen kertoi.

Hyvän taistelun jälkeen kaksikko palkittiin siis kelpo pistepotilla. Maalissa eroa SM4-luokan voittaneeseen Jesse Turuseen oli 3.15,1 minuuttia.

Ralli SM-sarja jatkuu Mikkelissä 26.-27. helmikuuta.

Uusimmat

Lisää aiheesta