Ralli 17.03.2019

Esa Peltonen suomalaisista paras EM Costa Brava Rallissa

Historicien ”yleiskisassa” Esa Peltonen oli peräti kuudes Starletillaan. Kuva: Historicien EM-rallisarjan tiedotus

Historic-rallien EM-sarjan avauskisassa Espanjan Costa Brava Rallissa oli yhteensä kahdeksan suomalaista autokuntaa, joista yksi sarjan ulkopuolisena. Kisassa ajettiin 10 pätkää, joilla oli yhteispituutta noin 140 km.

Iittalalainen Esa Peltonen kartturinsa Jyrki Saarron kanssa ylsivät ainoina suomalaisina kategoriavoittoon. Peltonen kävi kovaa sekuntitaistelua voitosta hyvinkääläisparin Pentti Veikkanen – Timo Jaakkolan kanssa. Porschen voimansiirto kuitenkin petti, ja heidän matkansa jäi kesken.

Peltonen ajoi kategoriassaan pohjat heti ykköspätkälle, mutta Veikkanen hävisi vain 0,1 sekuntia. Kakkospätkälle Peltonen sai yli 11 minuuttia liian huonon ajan, mitä sitten pitkin kisaa yritettiin saada korjattua. Lopulta asia hoitui, ja Peltonen voitti noin minuutilla ennen paria Heinz-Walter Schewe – Frank Blondeel, joka ajoi Porschella.

– Oli aika huimaa päästellä niitä todella mutkaisia ylä- ja alamäkiä, asfaltilla vauhtikin tuppaa nousemaan, joten ainakin tiesi ajaneensa rallia, raportoi Peltonen kisan jälkeen.

Klaus Wilkman yhdessä Hanna Valosen kanssa olivat Triumph TR8:lla kolmas suomalaispari kategoriassa 3. Kaksikko tuli maaliin ja olivat EM-sarjalaisista neljänsiä. Wilkman meni tämän myötä kategorian pistejohtoon. Kilpailijat saavat pisteitä myös luokan osanottajamäärän mukaan. Wilkmanin luokassa oli enemmän kilpailijoita kuin Peltosen, joka ajeli ainoana osanottajana luokassa D1.

Kategoriassa 1 tuttu nimi kirjattiin jälleen voittajaksi, kun luokan B4 italialainen Antonio Parisi Porschellaan voitti luokassa B3 ajaneen brittipariskunnan Ernie ja Karen Grahamin noin minuutilla. Suomalaisia oli mukana kolme autokuntaa. Helsinkiläinen Sverre Norrgård ajoi jo kahdeksatta kertaa Costa Bravassa, mutta tällä kertaa ei totutunlaista menestystä tullut.

– Nelisen viikkoa sitten moottorikelkan kanssa murtui muutama kylkiluu, joten ratin vääntäminen ei oikein tahtonut onnistua noilla kimuranteilla teillä, paljasti Norrgård.

Elias Kivitilalla sen sijaan meni BMW 2002 TI:llä mukavasti. Kivitila ja kartturinsa Timo Tuominen sijoittuivat kategoriassaan neljänneksi, mutta luokassa B4 kakkoseksi. Norrgård ajoi Bemarilla siinä neljänneksi ja pari Jari Hyvärinen – Jarno Ala-Turkia Amazonilla viidenneksi. Kategoriassa Kivitilan edelle sijoittui luokassa B3 ajanut saksalainen Heiko Dlugos Escort RS 1600:lla.

Kategoriassa 4 suomalaisista vain pari Jouni Papunen – Petteri Soini tuli maaliin. He eivät kuitenkaan ole ilmoittautuneet sarjaan. Ville Silvastilta ja Risto Pietiläiseltä sen sijaan odotettiin Lancia Rallye 307:lla hyvää tulosta. Harmittavasti Silvasti joutui kuitenkin keskeyttämään, omien sanojensa mukaan tekniseen vikaan.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli