Ralli 29.09.2018

Erno Kinnunen kruunasi rallikautensa SM-tittelillä

Erno Kinnunen. Kuva: Jarno Saari

Kiteeläinen Erno Kinnunen varmisti uransa parhaan saavutuksen, kun Ralli SM -sarjan päätöskisan kolmas sija sinetöi hänelle Suomen mestaruuden kaksivetoisten autojen SM4-luokasta.

Honda Civicillä kilpaileva Kinnunen ja kartanlukija Ville Mäkelä aloittivat Turun osakilpailun maltilla, koska lähtökohdat olivat selkeät: sijoitus kärkiryhmässä takaisi SM-tittelin.

Perjantai-illan pimeydessä kaksikko joutui antamaan tasoitusta, kun osa lisävaloista petti toisella erikoiskokeella.

– Siinä sai sihdata aika sokkona vielä kolmannen pätkän. Päätin ajaa rauhallisesti, kun tuollaisessa tilanteessa ei sovi höntyillä, Erno totesi helpottuneena kisan jälkeen.

– Toinen kisapäivä lauantai vedettiin tasaisesti luokan kolmannella sijalla. Oikeastaan koko kisan ajan seurailtiin vain toisena sarjassa olleen Jussi Tepon vauhtia. Tarkalla ajolla tuttu kilpakumppani pysyikin takana.

– Tiettyä jännitystä oli ilmoilla koko viikonlopun, mutta täytyy myöntää, että aivan kisan lopulla jännitti oikein tosissaan. Perhosia oli vatsassa.

– Lopputulos oli tietenkin hieno, kun kauden päätavoite eli mestaruus saatiin ajettua kotiin. Kiitokset kaikille tukijoille, meidän koko tiimille ja reiluille kilpakumppaneille, Erno Kinnunen summasi.

SM4-luokan pisteet 7/7 osakilpailun jälkeen:

1. Erno Kinnunen 135,0
2. Jussi Teppo 119,5
3. Mikko Heikkilä 112,5
4. Tomi Vilenius 51,0
5. Jonna Olkoniemi 40,0

Teksti: Erno Kinnusen tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli