Enduro 16.04.2017

Enduron MM-pistejohdossa oleva Hellsten elämänsä mahdollisuudesta: ”Tämä on huippusiisti juttu!”

Antti Hellsten pääsee tuuraamaan loukkaantunutta Mathias Bellinoa Husqvarnan tehdastiimiin. Kuva: Nita Korhonen

Enduron MM-sarjan EnduroGP-luokan pistejohdossa oleva Antti Hellsten hyppää viikonloppuna yllättäen Husqvarnan tehdaskuskiksi kauden toisessa MM-osakilpailussa Espanjassa. Nuorukainen on innoissaan elämänsä mahdollisuudesta, mutta ei suostu ottamaan itselleen menestymispaineita.

– Vähän flunssa vielä painaa. Enää ei ole ollut kuumetta, mutta en ole vielä päässyt ajamaan. Se tässä nyt harmittaa. Aika huonoon rakoon tuli tämä kuume, mutta parempi nyt kuin ensi viikonloppuna, toteaa Antti Hellsten flunssaisen möreällä äänellään.

Tulevana viikonloppuna suomalaisen on tosiaan parempi olla kunnossa. Tuolloin hän pääsee näyttämään taitonsa enduron MM-sarjassa tehdastallin kuljettajana, kun kauden toinen MM-osakilpailu koittaa Espanjassa.

Hyppäys Husqvarnan tehdaskuljettajaksi tapahtui niin nopeasti, että Hellsten ei vielä itsekään täysin ymmärrä, mitä on tapahtunut. Jos joku olisi sanonut hänelle etukäteen, että enduron MM-sarjan avauksen jälkeen hän johtaisi EGP-luokkaa ja ajaisi kauden toisen osakilpailun virallisena tehdaskuskina, hän olisi nipistänyt itsensä hereille. Tämä kuitenkin nyt on tilanne. Päitsin EGP-luokan voiton myötä Hellsten kiinnitti tehdastallien huomion ja suuntaa nyt Espanjaan tuuraamaan ennen kauden avausta loukkaantunutta Mathias Bellinoa Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing -tiimin väreissä.

– Tämä on ollut aika huippu siisti juttu, että minusta kiinnostuttiin ja asia eteni näin. En olisi kyllä itse voinut uskoa, että näin käy. Ok, onhan Päitsin luokkavoitto kova juttu, mutta että se poiki vielä tällaisen mahdollisuuden! Hellsten iloitsee.

Enduron MM-sarjan promoottori Alain Blanchard (vas.) kyseli EnduroGP-luokan korkeimmalle korokkeelle Suomen MM-avauksessa noussutta Antti Hellsteniä jo palkintoseremonioissa ajamaan koko enduron MM-sarjan. Kuva: EnduroGP

Tosiasiassa suomalainen on tiennyt jo pian Päitsin jälkeen, että hän tulee ajamaan Espanjan osakilpailun tavalla tai toisella.

– Hurrin Kimmo KTM:ltä hoiti kaikki, hän otti isosti härkää sarvista. Aika pian Päitsin jälkeen tiedettiin, että sinne mennään, mutta ei millä konseptilla, eli ajanko tehdaskuskina vai Kytönen Motorsport -tiimissä. Viime viikolla selvisi, että se on täysi tehdashomma. Se oli aika magee homma. En osannut kuvitella, että voisi mennä noinkin hienosti, että pääsee ihan tehdastiimin alle ja ajamaan tehtaan pyörällä.

Suomalaisen tulee kisaamaan EnduroGP-luokassa FE 350 -Husqvarnalla, joka on hänelle vielä uusi tuttavuus.

– Huomenna tiistaina lennän Espanjaan, keskiviikkona pääsee kävelemään pätkiä ja siitä se sitten lähtee. Torstaina on testipäivä ja silloin yritetään päästä vähän pyörään sisään. Se mikä tässä on kaikkein hankalin juttu, on että kaikki on ihan uutta ja erilaista mulle. Mutta aion tehdä parhaani ja kaikki varmasti ymmärtää, ettei ole ihan kotoisimmat maastot ja systeemit mulle tässä vaiheessa. Tämä oli niin nopea kutsu. En ole 100-prosenttisessa vedossa, mutta katottaan mihin se riittää, että tekee parhaansa.

Vaikka EnduroGP-luokkaa johtavalla suomalaisella on nyt elämänsä tilaisuus tehdä läpimurto MM-sarjaan, ei hän ota paineita menestymisestä.

– Ei mulla ole paineita. Mun mielestä pitää osata tässä kohdassa katsoa tilannetta sormien läpi, koska en nyt viime aikoina ole kuin pari kertaa ehtinyt ajaa kesärenkailla ennen sairastumistani ja alla on ihan uusi työkalu. On vain ajettava maaliin ja tehdään paras mahdollinen tulos, mitä nyt voidaan. Se on tavoite.  En osaa sanoa mitään tulostavoitteita. Olisi mageeta, että ei nyt ainakaan päivätolkulla jäisi muista, ettei olisi niin karu se totuus. Mutta tulos on just se, mikä se on sitten.

Ilme kertoo kaiken. Ei kuka tahansa pääse edustamaan Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing -tiimin värejä. Kuva: Husqvarna Tiedotus

Espanjan Puerto Lumbrerasin maastot ovat ennestään jo hieman tutut suomalaiselle.

– Joskus olen ollut ajamassa siellä päin. Vuonna 2008 siellä oli ensimmäinen tai toinen MM-kisani. Silloin siellä oli hankalaa ja vaikeaa maastoa. Se ei mennyt ollenkaan hyvin, joten nyt on revanssin paikka. Ihan luottavaisin mielin lähdetään, mutta maastot ovat tosiaan haastavat.

Hellstenille tarjoutunut unelmapesti on hieno osoitus siitä, miten tärkeää on saada Suomeen MM-osakilpailuita, joissa kotimaan kuljettajat pääsevät näyttämään potentiaaliaan.

– Olen sitä mieltä, että Suomessa pitää olla MM-kilpailuja ja on mukava, että promoottori haluaa tuoda sarjan tänne. Täällä on aina ollut hyviä kisoja, Heinola on esimerkiksi aina ollut hyvin järjestetty ja Päitsi meni hienosti maaliin, vaikka oli eka kerta. Lajille tulee Suomessa hyvin näkyvyyttä MM-kisojen myötä ja nyt oli Päitsillä tosi paljon porukkaa reitillä,ja jengi oli niin innostunutta.

Espanjan MM-osakilpailussa nähdään tietenkin myös E1-luokan MM-pistejohdossa oleva hallitseva maailmanmestari Eero Remes. Kytönen Motorsportin väreissä Espanjassa kisaavat Henric Stigell, Hugo Svärd ja Eemil Pohjola. Lisäksi kauden toiseen osakilpailuun lähtevät Junior-luokassa kisaavat Henry Olenius ja Antti Hänninen. Puerto Lumbrerasista starttaavassa naisten World Cup -sarjassa mukana on viime vuonna lopputuloksissa neljännen sijan saavuttanut Sanna Kärkkäinen.

Espanjan osakilpailussa kisaavat suomalaiset

EnduroGP-luokka
HELLSTEN Antti Husqvarna

E2-luokka
REMES Eero TM
STIGELL Henric Husqvarna

Enduro Junior -luokka 
POHJOLA Eemil Husqvarna
HÄNNINEN Antti Husqvarna
OLENIUS Henry Honda

Enduro Youth -luokka
SVÄRD Hugo Husqvarna

Naisten luokka
KÄRKKÄINEN Sanna KTM

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Päitsi starttaa enduron MM-kauden – Hellsten aikoo tehdä hattutempun

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro