Ralli 28.01.2017

Emil Lindholm Tulevaisuuden Tähti -kilpailun johtoon Arctic Lapland Rallyssa

Emil Lindholm, kartanlukija Tomi Tuominen sekä Peugeot 208 R2. Kuva Taneli Niinimäki.

Rallin SM-sarjan alkamisen myötä myös SM3-luokassa ajaville, enintään 25-vuotiaille kuljettajille suunnattu Tulevaisuuden Tähti -hanke käynnistyi Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa kuluneena viikonloppuna.

Tulevaisuuden Tähti -hankkeen pääpalkintona voittajalle tarjotaan osallistuminen Neste Ralliin, joka ajetaan tuttuun tapaan Jyväskylässä ja Keski-Suomen sorateillä heinäkuun 27.-30. päivä. Tulevaisuuden Tähti pääsee näyttämään taitojaan Suomen MM-rallin sorateillä täydellisellä kilpailupaketilla, sisältäen ralliauton ja huoltokokonaisuuden.

Valintaprosessissa otetaan huomioon Ralli SM -sarjan viisi ensimmäistä osakilpailua, eli osakilpailut, jotka ehditään ajamaan ennen päätapahtumaa, Neste Rallia.

Tulevaisuuden Tähti -kilpailun johdossa ensimmäisen osakilpailun jälkeen on SM3-luokan Arctic Lapland Rallyssa voittanut 20-vuotias Emil Lindholm. Rallista melko pitkän tauon pitänyt nuori kuljettaja pääsi Rovaniemellä nopeasti sinuiksi sekä nuottien että Peugeot 208 R2 -ralliautonsa kanssa.

– Hyvin meni, oli hyvä ralli. En ollut ajanut ralliautoa yhdeksään kuukauteen ennen tätä rallia, joten hieman opettelua on toki ollut. Neljässä päivässä saatiin täällä ennen rallin alkua onneksi nuotti kohdalleen. Ensimmäisellä pätkällä saatiin vilppilähtörangaistus, mutta muuten on tullut puhtaasti. Ajan tällä kaudella ainakin kaikki talvikauden kisat eli vielä tämän rallin lisäksi Mikkelin ja Tahkon osakilpailut, Lindholm kertoi.

SM3-luokan epävirallinen pistetilanne viiden parhaan osalta 1/5 osakilpailun jälkeen. Tulevaisuuden Tähti -kilpailijat tummennettu.

1. Emil Lindholm 34

2. Anssi Rytkönen 25

3. Jussi Lindberg 20
4. Miki Lindblom 16
5. Miika Hokkanen 13

Ralli SM -sarja ja Tulevaisuuden Tähti -kilpailu jatkuvat seuraavan kerran Mikkelissä SM Vaakuna-Rallissa 17.-18. helmikuuta.

Teksti: Ralli SM tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli