Ralli 27.09.2019

Emil Lindholm kärjessä ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen – Raitanen väläytti

Emil Lindholm oli perjantain nopein. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM -kauden seitsemäs ja samalla päättävä osakilpailu, Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku, on saatu perjantaina käyntiin illan pimeässä. Yhteensä yhdeksän vauhdikasta erikoiskoetta sisältävässä rallissa kaksi on nyt ajettu. Yleiskilpailun ja samalla SM1-luokan kärjessä lauantain kisapäivään lähtee Emil Lindholm.

Viikonlopun Ralli SM -osakilpailussa on jaossa viimeiset ja ratkaisevat, 1,5-kertaiset pisteet. Piste-erot ovat pieniä ja yhdenkään luokan mestaruus ei ole vielä lähellekään varmaa, joten kilpailu käy tiukkana.

Perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella muun muassa Eerik Pietarisen kartanlukijana tunnettu Juhana Raitanen väläytti pohja-ajan, mutta toisella erikoiskokeella koki epäonnisen rengasrikon keskellä suoraa ja tipahti sijalle 14. Näin ollen vahvaa vauhtiaan näyttänyt Emil Lindholm kipusi kärkipaikalle.

SM1-luokan tiukassa mestaruustaistelussa Juha Salo pääsi Teemu Asunmaan niskan päälle toisen erikoiskokeen jälkeen, sillä Asunmaa kävi rypemässä pellon puolella. Salo puolestaan ajoi varmasti ja ajoi itsensä toiseksi.

– Se meno reisille. Ajettiin peltoon ja pyörittiin siellä varmaan 30 sekuntia, kun ei päästy pois. Ajoin yhden mutkan liian aikasin sisään. Se oli hämäävä paikka aika alussa, Asunmaa kirosi.

SM2-luokassa Esa Ruotsalainen on kärjessä ennen Ville Hautamäkeä, jonka pimeänajon kokemattomuus meinasi kostautua.

– Sanotaan, että voisi paremminkin tulla. Pitäisi käydä ajamassa pimeällä ja ostaa ne lisävalot autoon, järkyttävää pumppaamista. Auto on muutenkin levoton ajaa, joten kurkataan pyörän kulmia vähän ennen huomista, kertasi Hautamäki.

SM3-luokassa tiukkaa kamppailua kärkipaikasta

SM3-luokassa, jossa kilpaillaan samalla Flying Finn Future Star -kilpailun finaalipaikoista, johtopaikalle itsensä ampaisi Lauri Joona. Kaikki viisi nopeinta ovat tällä hetkellä noin 10 sekunnin sisällä.

SM4-luokassa Jesse Turunen, joka on piseissä kahden pisteen päässä Sami Korvolasta, nykäisi pitkän, lähes puolen minuutin kaulan edukseen, vaikka pimeässä ajo ei häneltäkään meinannut sujua.

– Just tässä ajateltiin, että olenko minä niin vanha, etten näe vai ovatko ne valot. Taitaa olla molemmat. Kyllä se kuitenkin ihan hyvin meni, mutta vähän tökkimistä on ajo. Nämä pätkät olikin tarkoitus tulla vähän varovaisesti, Turunen pohti nauraen.

Lauantaiaamuna ensimmäinen auto lähetetään matkaan kello 10.00. Päivähuoltoon Neste K Paimioon autot saapuvat kello 13:01 alkaen ja maaliin tullaan Metsämäen Raviradalle noin kello 17:30.

Tulokset EK 2/9

Yleiskilpailu
1. Emil Lindholm 12.01,3
2. Juha Salo +2,7
3. Kristian Kiviniemi +9,8

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 12.01,3
2. Juha Salo +2,7
3. Kristian Kiviniemi +9,8

SM2-luokka
1. Esa Ruotsalainen 13.02,3
2. Ville Hautamäki +9,9
3. Ari-Pekka Koivisto +33,7

SM3-luokka
1. Lauri Joona 12.50,1
2. Heikki Koski-Lammi +1,9
3. Henri Hokkala +4,1

SM4-luokka
1. Jesse Turunen 13.18,0
2. Sami Korvola +27,8
3. Mikael Kettunen +51,8

Kaikki tulokset

Teksti: Ralli SM / Viestintä.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli