Ralli 19.02.2017

Eerik Pietarinen jatkoi voittoputkeaan SM2-luokassa

Eerik Pietarinen. Kuva: Jarno Saari

Mikkelin Vaakuna-rallissa jatkuivat tuusulalaisen Eerik Pietarisen hienot suoritukset, kun 23-vuotias kuljettaja pokkasi kolmannen peräkkäisen voittonsa SM2-luokasta. Menestysputki alkoi jo viime kauden päätöskisassa, ja nyt pistepotti kasvoi talvikauden toisella ykkössijalla.

Mutta aivan kuten avauskisassa Rovaniemellä, tälläkin kertaa Mitsubishi-kuljettaja koki pieniä vaikeuksia rallin kuluessa.

– Avauspäivän kaksi pätkää tuli otettua ehkä liiankin varovaisesti, mutta silti pääsin nousemaan reilun viiden sekunnin johtoon, Eerik Pietarinen kertasi.

Toinen kisapäivä käynnistyi hyvällä ajalla, mutta sitten EK4:lla tuli ohjelmaa.

– Auton keula vaurioitui, kun hypyn jälkeen tiessä ollut rytky iski autoon tosi kovaa. Keulasta hajosi puskuri ja valot, mutta aikahukkaa syntyi siitä, että molempien eturenkaiden pinta irtosi. Ilmeisesti isku oli niin kova, että renkaan vyöt katkesivat!

-Sen jälkeen EK:n loppuosa oli melkoista liukastelua ja hävisin yli 30 sekuntia, mutta luokan kärkipaikka sentään pysyi hallussa.

Pietarisen ja kartanlukija Juhana Raitasen vauhti oli myös päivähuollon jälkeen muille liikaa ja etumatka kasvoi tasaisesti.

Lopulta kaksikko juhli voittoa 39,8 sekunnin erolla Janne Eroseen, joka kilpaili samanlaisella Mitsu Lancer Evo9 -mallilla.

– Kaksi viimeistä pikistä tultiin jo melko rauhakseltaan. Silti ajoin yhden risteyksen pitkäksi – tai ehkä se johtui juurikin siitä, että meno oli sellaista varmistelua.

– Kausi on alkanut kieltämättä aika komeasti, jos tuloksia katselee. Ollaan tehty kisoissa hyvää työtä ja nuotti on toiminut, summasi SM2-luokan sarjajohtaja vaatimattomasti.

Teksti: Jarno Saari

Henrik Pietarinen palkintopallille Vaakuna-rallissa

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli