Road Racing 05.03.2019

Eemeli Lahti uuden tiimin väreissä tulevaan kauteen: “Kokemusta heillä on vaikka muille jakaa”

Eemeli Lahti kilpailee uudessa luokassa tulevalla kaudella. Kuva: Eemeli Lahden tiedotus

Muutosten tuulet on taas puhaltanut pitkin talvea myös Lahteen. Uusi vuosi ja uudet kujeet odottelevat nurkan takana. Eemeli Lahti lähtee haastamaan Englannin mestaruussarjan kärkinimet BSB stock 1000-luokassa GR Motorsport WD-40 -tiimin väreissä.

– Laakereilla ei ole levätty kyllä hetkeäkään, vaikka vähään aikaan en ole pyörän päälle päässyt. Vähän jännittää vaihtaa luokkaa, kun vielä kokemusta 1000cc pyöristä ei juurikaan ole. Olkapää ja muu kroppa tuntuu vahvalta, niistä iso kiitos niitä hoitaneille tahoille. Mahtava fiilis kesää ajatellen, Lahti kertoo tyytyväisenä.

Kawasaki on kilpailukykyinen pyörä, ja mikäli huhut pitävät paikkaansa, on sinne voimaakin äänen lisäksi löydetty kiitettävä määrä.

– Suoranopeuksissa ei tulla häviämään kenellekään. Tiimi on iso ja ammattimainen, ja kokemusta heillä on vaikka muille jakaa. Kawasaki on heille tuttu merkki ja he ovat tehtaan tukema tiimi. Uskon, että kauden puolessa välissä tapellaan jo tosissaan voitoista. Testit alkaa maaliskuun puolenvälin tienoilla Portimaossa ja sen jälkeen tiedetään paljon lisää, Eemeli tiivistää ajatuksiaan ensi kaudesta.

Teksti: Eemeli Lahden tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing