Drifting 16.08.2017

Driftingin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Lapualla

Taistelut Drfitingin SM-pisteistä jatkuvat Seinäjoella. Kuva: AKK/Outi Talikka

Driftingin SM-sarja jatkuu yli kuukauden mittaisen tauon jälkeen tulevan viikonlopun lauantaina 19.8. Lapualla, jossa ajetaan SM-sarjan neljäs osakilpailu.

Viimeksi SM-sarjassa kilpailtiin urheilun monilajitapahtuma SM-viikon yhteydessä Tampereella, jossa kovinta vauhtia ja parhaita ajolinjoja esitti Juha Pöytälaakso (FPDA), toiseksi ajoi Niko Määttälä (KokUA) ja kolmanneksi Petri Vinkka (ReiUA).

SM-sarjaa johtava Pöytälaakso on esittänyt kuluneella kaudella vakaita otteita kotimaan kilparadoilla. EM-sarjaakin kiertävä kuljettaja on vienyt kauden kolmesta SM-osakilpailusta nimiinsä kaksi. Ainut kauneusvirhe Pöytälaaksolle sattui Kuopiossa, jossa hän tippui jatkosta kaavion toisella kierroksella laina-auton hajottua kesken kilpailun.

– Hyvin on kausi tähän asti mennyt, mutta ei kuitenkaan aivan nappiin. Enemmän olisi tietysti podium-sijoituksia saanut olla, toteaa myös driftingin EM-sarjaa johtava Pöytälaakso.

Lapualle Pöytälaakso lähtee kamppailemana voitosta ja vankistamaan SM-sarjan johtoa.

– Kyllä Lapualle lähdetään voitto mielessä. Toivotaan, että saadaan hyvät rähinät aikaseksi ja odotetaan toki, että kelit suosivat, Pöytälaakso miettii, ja jatkaa:

– Loppukautta ajatellen Lapualta tulisi saada tärkeitä pisteitä. Niin paljon ei kuitenkaan ole etumatkaa SM-sarjassa toisena olevaan Määttälään. Sen enempää ei kuitenkaan voi tässä vaiheessa pisteitä miettiä. Pyritään ajamaan hyvä kilpailu ja katsotaan sen jälkeen sarjataulukkoa. SM-sarjasta voitto on toki tavoitteena.

EM-sarjan ehdoilla SM-sarjaa kiertänyt Pöytälaakso tulee todennäköisesti ajamaan myös SM-sarjan viimeisen osakilpailun Kemorassa.

– Syyskuun alussa on viimeinen EM-osakilpailu Unkarin Hungaroringillä, joten todennäköisesti lähden SM-sarjan viimeiseen osakilpailuun Kemoraan, etenkin kun ainakin nyt näyttää, että SM-sarjan voitto on otettavissa, Pöytälaakso pohtii.

SM-sarjassa toisena oleva ja ainoastaan 21 pisteen päässä Pöytälaaksosta majaileva Niko Määttälä on tulevana lauantaina valmis laittamaan kaikkensa peliin taistelussa ykköspaikasta. Nissan Silvialla rataa kiertävä Määttälä on tällä kaudella jäänyt kahdesti toiseksi ja kerran neljänneksi.

– Kyllä Lapualta lähdetään voittoa hakemaan. Muu ei tässä kohtaa kautta kyllä tyydytä, Määttälä lataa.

Koko loppukautta ajatellen Määttälällä on samansuuntaiset suunnitelmat kuin Lapualle. Kokkolalainen myös tiedostaa Lapuan osakilpailun merkityksen koko sarjaa ajatellen.

– Lapuan osakilpailulla on sarjan kannalta suuri merkitys. Ylöspäin ero sarjaa johtavaan Pöytälaaksoon on ainoastaan noin 20 pistettä, ja toisaalta ero sarjassa kolmantena majailevaan Jonas Klemetsiin (PEDE MK) on ainoastaan noin 60 pistettä, joten sekin rako kurotaan nopeasti umpeen, jos itse mokailee, Määttälä päättää.

Kauden viimeinen ja ratkaiseva SM-osakilpailu ajetaan 16.9. Kemoran moottoriradalla.

Kilpailun aikataulu:

Klo 08.00 Katsastus alkaa
Klo 10.00 Harjoitukset alkaa
Klo 13.30 Kilpailun lajittelut
Klo 16.00 Pariajofinaalit top-16 kaavio
Klo 18.00 Kilpailu päättyy. Palkintojenjako kilpailupaikalla heti kilpailun päätyttyä

Liput: Aikuiset 15e, alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi

Radan osoite: Hirvijärventie 16, 62100 Lapua

Teksti: Saku Uotila / Drifting SM Tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Drifting