Karting 18.05.2017

CIK-FIA Karting Academy Trophyn avaus päättyi Luka Nurmen osalta lievään pettymykseen

Luka Nurmi. Kuva: Luka Nurmi tiedotus

CIK-FIA Karting Academy Trophyn sarja-avaus ajettiin viikonloppuna Belgian Genkissä. Suomen edustajaksi sarjaan valitun Luka Nurmen viikonloppu sujui melkoisen kaksijakoisesti. Nousujohteisesta suorittamisesta huolimatta lopputulos tyssähti lopulta sijalle 13.

Torstain ja perjantain harjoitusvauhti enteilivät hyvää otetta viikonlopun ajoihin, sillä vauhti pysyi huipputasolla koko ajan ja erityisesti sateella Nurmi oli radan nopeimpia. Aika-ajon nopea kierros meni kuitenkin pilalle edellä ajaneen kuskin virheestä johtuen. Nurmi päätyi sijalle 16, mikä tarkoitti hänelle lähtöpaikkaa pahimpaan ruuhkaan.

Genkin ykkösmutka on usein osoittautunut normaalia ahtaammaksi kurviksi, eikä poikkeusta tapahtunut valitettavasti tälläkään kertaa. Lauantain ensimmäisessä erässä Nurmi joutui väistämään edellä tapahtuneen kolarin ja ajamaan nurmikolle. Toisessa erässä kaveri taas kirjaimellisesti hyppäsi Nurmen kyytiin takaapäin. Kova taistelu jonon perältä tuotti kuitenkin erissä sijat 11 ja 13.

Sunnuntain erä sujui ilman isompia ongelmia Nurmien sijoittuessa kahdeksanneksi. Yhteispisteet kuitenkin tuottivat finaalin lähtöpaikaksi vasta ruudun 17. Sääennusteistakin huolimatta rata pysyi kuivana koko kisan ajan, eikä Nurmi päässyt käyttämään sateisen kelin etuaan.

Sarjan ollessa kovatasoinen olisi kärkitaistoon nouseminen vaatinut tällä kertaa ajossa enemmän ohituksia muista kilpailijoista. Valitettavasti ohitukset jäivät uupumaan ja niin Nurmen nousu päättyi sijalle 13. Kolme tärkeää sarjapistettä kuitenkin tarttui nuorukaiselle mukaan tästä kisasta.

Academy Trophyyn saivat kansalliset liitot nimetä yhden lupaavan kuljettajan, muutamalla maalla ollessa kaksi paikkaa. Kilpailu oli kova, nimittäin sarjassa painivat 51 kuljettajaa 36 eri maasta. Moottorit ja rungot tulevat sarjajärjestäjältä arvottuna, eikä niihin saa vaihtaa osia. Sarjan tavoitteena on mahdollistaa lupaaville nuorille kuljettajille tutustuminen kansainväliseen huippukartingiin ja tarjota väylä kohti Euroopan mestaruussarjaa seuraavalle vuodelle. Kyseinen sarja jatkuu heinäkuun alussa Ranskan Le Mans´ssa.

Seuraavan kilpailunsa Nurmi tulee ajamaan Vantaalla, kun Karting SM – sarja avataan 27. toukokuuta.

Teksti: Luka Nurmi tiedotus

Uusimmat

Lisää aiheesta

Karting