11.07.2018

Antti Jääskeläisen blogi: Ensimmäistä kertaa sivuvaunun puikoissa

Antti Jääskeläinen kuljettaa sivuvaunua ja Toni Hälikkä yrittää pysyä kyydissä. Kuva: Cian Ru Lin

Löydän itseni Motoparkista, Virtasalmelta sivuvaunujen SM-sarjan lähtöruudukosta. Mutta mitä ihmettä teen täällä, enhän ole koskaan aikaisemmin ajanut kilpaa? Vielä hetki sitten olin varikkoteltassa hermostuneena ensimmäisestä kisalähdöstäni, sillä unohdin kokeilla harjoituksissa kuinka tällä laitteella lähdetään liikkeelle startista. Tärkeintä on, etten sammuta koko laitetta lähtöruudukkoon. Lämmittelykierroksen aikana jännitys alkaa kuitenkin hävitä ja tunnen itseni yllättävän rauhalliseksi saapuessani takaisin lähtöruudukkoon odottamaan lähtölaukausta. Purkkiorjani on TRR-stunttitiimistä tuttu Toni Hälikkä, hän on myös ensimmäistä kertaa sivuvaunun kyydissä tänä viikonloppuna. Ennen kisaviikonloppua Toni on valitellut olkapäätään, joka lähtee helposti sijoiltaan, mutta perjantain harjoituksissa se ei ole vaivannut. Pohdin jaksaako hän ja minä täydet kymmenen kierrosta? Punaiset valot syttyvät.

Koko ikäni olen halunnut kokeilla kilpa-ajamista autolla tai moottoripyörällä. Sivuvaunu on kummallisen näköinen laite, jotain näiden kahden väliltä – se kelpaa minulle. En oikein koskaan rohjennut lähteä kokeilemaan kilpa-ajamista tai saanut siihen sopivaa mahdollisuutta. Nyt minulla on siihen mahdollisuus, sillä Markku “Make” Artiola on lainannut minulle kakkossivuvaununsa tälle viikonlopulle. Kun minä synnyin, Make oli jo ajanut kilpaa monta vuotta. Tänä vuonna hänellä on menossa 36. kausi, joka käy ilmi yleisölle hänen kilpailunumerostaan.

Markku Artiola opastaa Antti Jääskeläistä sivuvaunun saloihin. Kuva: Cian Ru Lin

Viikonlopun aikana minusta alkaa tuntua, että Make on yksi suomalaisen sivuvaunusarjan kantava voima, ilman häntä koko sarjaa tuskin ajettaisiin. Jos Make lopettaisi, koko sivauvaunuhomma kuihtuisi todennäköisesti kasaan. Minun mielestäni sivuvaunut ovat yksi moottoriurheilun kiinnostavimmista lajeista, koska se vaatii kahden henkilön yhteistyötä ja lähes sokeaa luottamusta kuljettajan ja purkkiorjan välillä. Myös sivuvaunun ulkomuoto on kummallinen: Purkkiorja istuu pienellä tarjottimella ja pitää kiinni kahvoista, loikkien puolelta toiselle riippuen mihin suuntaan pyörää viedään. Kuljettaja “kelluu” katteen sisällä, ulos pilkistää vain pää ja hieman olkapäitä. Ajettavuudeltaan sivuvaunu ei tunnu oikein moottoripyörältä eikä autolta, mutta se on yllättävän lähellä mikroautoja, joilla olen joskus ajanut.

Motoparkin starttiin on saapunut meidät mukaanluettuna viisi sivuvaunua. Se on todellä vähän. Alastaron kilpailuun pitäisi kuulemma tulla enemmän porukkaa. Maken mukaan sivuvaunuja eli “sivareita” kyllä Suomesta löytyy, mutta monet hautovat niitä talleissaan eivätkä uskalla tulla kisoihin, koska kenties he pelkäävät etteivät pärjäisi. Make sanoo, että paras oppi ja vauhti tulee ajaessa kilpaa muiden kanssa, ei yksin itseään vastaan ajaessa. Viiden kuljettajan voimin saa hädin tuskin kilpailua aikaiseksi. Minua ei varsinaisesti haittaa, ettei lähtöruudukko ole täynnä tänä viikonloppuna. Lasken päässäni, että jos kaksi kuljettajaa keskeyttää, olemme palkintopallilla.

“Koko ikäni olen halunnut kokeilla kilpa-ajamista autolla tai moottoripyörällä”, paljastaa Jääskeläinen. Kuva: Antti Jääskeläisen tiedotus

Yritän imeä itseeni kaikki vinkit ja kaiken tiedon ajamiseen ja sivuvaunun huoltamiseen liittyen, sillä minulla on kummastakin yhtä paljon kokemusta. Läpi koko viikonlopun toiset sivuvaunukuljettajat tulevat antamaan vinkkejä ja pieniä neuvoja, jotka voivat helpottaa ajamistani. Motoparkin varikko – ja erityisesti se ystävällinen ja avoin tunnelma, joka täällä vallitsee – on minulle tuttu jo muutaman vuoden takaa, kun matkustin Juha Kallion seurassa ympäri Suomen moottoriratoja ja kuvasimme Seuraavaan mutkaan -elokuvaa. En kuitenkaan silloin osannut kuvitella, että olisin itse jonain päivänä täällä odottamassa seuraavaa starttia.

Suureksi yllätyksekseni perjantain harjoitusten ja aika-ajon jälkeen emme ole viimeisiä. Olemme Tonin kanssa päihittäneet Ari Jumppasen ja Teijo Ripatin vajaalla sekunnilla. Kärjessä olevaan Timo Kallioon ja Jere Nuppolaan sekä Markku Artiolaan ja Kasper Arokiveen matkaa on toki noin kymmenen sekuntia, mutta odotin eron kärkeen olevan paljon suurempi. Kolmantena olevaan Petri Virtaseen ja Arto Pöyhöseen eroa ei ole kuin noin neljä sekuntia. Vaikka yritän muistuttaa itseäni tämän olevan ensimmäinen kertani, huomaan elätteleväni toiveita että pystyn pysymään Virtasen perässä ainakin pari kierrosta jos kaikki toimii hyvin.

Punaiset valot sammuvat. Päästän irti kytkimestä ja jarrusta niin pian kuin pystyn, ja väännän kaasua. Välittömästi huomaankin saavani todella hyvän startin. Nousen hetkellisesti jo kakkoseksi Maken ja Kasperin rinnalle, josta säikähdän niin, että löysään kaasua ennen ensimmäistä mutkaa. Parin seuraavan kierroksen aikana putoamme viimeiselle sijalle, mutta yritän pysytellä muiden perässä parhaani mukaan. Läpi koko viikonlopun sivuvaunuani vaivaa vaihtelevasti toimivat jarrut. Asiaan ei tule muutosta tässäkään kisassa ja joudun välillä pumppaamaan jarruja pitääkseni ne toimintakuntoisena. Ennen kisaviikonloppua pyysin Makea vaihtamaan jarrukahvan vasemmalta kädeltä oikealle kädelle – kuten moottoripyörissä asianlaita yleensä on. Nyt ymmärrän miksi jarrukahva on ollut vasemmalla kädellä. Muutaman kierroksen jälkeen oikea käteni on aivan tukossa kaasun vääntämisestä ja jarrujen pumppaamisesta, enkä enää oikeastaan tunne oikeaa käsivarttani. Tämä kilpailu päättyy osaltamme keskeytykseen seitsemännellä kierroksella takarenkaan tyhjenemisen takia. Totta puhuakseni en olisi jaksanut ajaa enää montaakaan metriä – huokaamme Tonin kanssa helpotuksesta.

Ilmeet kertovat kaiken. Toni Hälikkä (vas.) ja Antti Jääskeläinen nauttivat täysillä kokemuksesta. Kuva: Cian Ru Lin

Tonin olkapää on alkanut vaivata sunnuntain warm-upissa ja Timon ja Jeren sivuvaunu hajosi edellispäivän kilpailussa, joten he ovat ulkona sunnuntain lähdöstä. Päätämme yhdistää voimamme ja sunnuntain kilpailuun kyytiini hyppää Jere Nuppola. Saan jälleen hyvän startin nousten kolmanneksi. Onnistun pitämään sijoituksen noin puoli kierrosta ennen kuin muut tulevat ohi. Tämän päivän kilpailu on lyhennetty kahdeksaan kierrokseen osallistujien pienestä määrästä johtuen. Käteni on edelleen aivan jumissa edellispäivien vääntämisestä, eikä jarrujen toimintaan tule helpotusta tähänkään kilpailuun, mutta kyllähän nyt kahdeksan kierrosta jaksaa vaikka mikä olisi. Tärkeintä on kuitenkin selvitä ehjänä ruutulipulle. Yritän muistuttaa itseäni rentoutumaan ja hengittämään suorilla, se unohtuu helposti kaiken muun ohella.

Selviämme maaliin neljäntenä, eli viimeisenä. Olisi huikeaa jos mukana olisi enemmän eri tasoisia kuljettajia, joka mahdollistaisi kilvanajon myös alemmista sijoituksista. Tämä viihdyttäisi sekä yleisöä että kuljettajia yhtälaisesti. Ihmettelen miksei harrastajia ole enempää. Sivuvaunut ovat todella innostava laji ja kustannukset ovat murto-osa esimerkiksi autourheilun kustannuksista. Ja kilvanajo näillä laitteilla on jotain aivan käsittämättömän hienoa. Kuljettaja ja purkkiorja ovat niin matalalla, että vauhdin tunne on aivan toista luokkaa verrattuna moottoripyöriin tai autoihin.

Tiimipäällikköni Make on luonnollisesti ajanut tämänkin lähdön voittoon ja nappaa tältä viikonlopulta mukaan kaksi pokaalia. Samaan aikaan minä olen helpottunut että viikonloppu on ohi: “Ei enää ikinä, tämä oli tässä”, totean. Lähden Motoparkista yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampana. Pari tuntia myöhemmin kotimatkalla Maken bussissa mietin kuinka paljon nopeammin olisin pystynyt ajamaan jos jarrut olisivat toimineet kunnolla ja jos kuntoni olisi kestänyt paremmin, ja olisiko minun mahdollista päästä ajamaan lisää? Make on ajatustenlukija, ja kysyy minulta lähdenkö mukaan Pärnuun kisoihin, “Ne olis kuukauden päästä.”

– Antti

Antti Jääskeläinen

Antti Jääskeläinen on 29-vuotias elokuvaleikkaaja ja elokuvantekijä, joka asuu tätä nykyä Helsingissä. Alunperin Imatralaislähtöinen Jääskeläinen on aktiivinen tekijä muun muassa Imatranajon markkinoinnissa ja videotuotannossa, ja hän on ohjannut muun muassa Seuraavaan mutkaan -dokumenttielokuvan. Jääskeläinen on koko ikänsä ollut kiinnostunut moottoriurheilusta ja ajaa vapaa-ajallaan moottoripyörällään niin paljon kuin ehtii. Miehen toiveena olisi tulevaisuudessa päästä radalle kokeilemaan omia rajojaan enenevissä määrin.

Tutustu kirjoittajaan