Rallicross 12.06.2016

Bakkerud voittoon – Ekström jälleen podiumille

2016 FIA World Rallycross Championship / Round 05, Hell, Norway / June 10-12 2016 // Worldwide Copyright: Colin McMaster/EKS/McKlein

Norjan Andreas Bakkerud voitti sunnuntaina Norjan Hellissä ajetun rallicrossin MM-sarjan kauden viidennen osakilpailun.  

Mattias Ekström venytti palkintokorokesijoitustensa putken jo neljän kisan mittaiseksi, kun kolmen voiton jälkeen ruotsalainen nappasi Norjasta kolmannen sijan. Ekström johtaa MM-sarjaa viiden pisteen erolla ennen hallitsevaa mestaria Petter Solbergia. Ekströmin ja Suomen Toomas ”Topi” Heikkisen edustama EKS-talli johtaa myös tiimien MM-taistoa.

– Kovan viikonlopun jälkeen olen erittäin tyytyväinen tähän sijoitukseen. Emme olleet nopeimpia, mutta ansaitsimme 20 arvokasta MM-pistettä, Ekström sanoi.

Ekströmin tallikaveri Heikkinen ei ollut kaikkein iloisin kisan päätyttyä. Suomalainen jäi jälleen finaalin ulkopuolelle.

– Rankka viikonloppu monin tavoin. Huonojen lähtöpaikkojen takia jouduin alkuerissä taistelemaan sekä muita kuskeja että pölyä vastaan. En halua kuitenkaan valittaa, sillä auto tuntuu joka kisan jälkeen istuvan paremmin ja paremmin käteen.

Seuraavana MM-karavaani jatkaa Ruotsiin, jossa Ekström on voittanut kahtena edellisenä vuonna.

– Totta kai haluan voittaa kolmannen kerran putkeen, ruotsalainen totesi.

2016 World RX kuljettajien pisteet 5/12

1. Mattias Ekström (S) 125
2. Petter Solberg (N) 120
3. Sébastien Loeb (F) 83
3. Johan Kristoffersson (S) 83
5. Andreas Bakkerud (N) 81
6. Toomas “Topi” Heikkinen (FIN) 72
7. Timmy Hansen (S) 68
8. Robin Larsson (S) 49
8. Timur Timerzyanov (RUS) 49
10 Kevin Eriksson (S) 47

2016 World RX Tiimien pisteet

1. EKS 195
2. Team Peugeot-Hansen 151
3. Volkswagen RX Sweden 117
4. Hoonigan Racing Division 100
5. World RX Team Austria 94
6. Olsbergs MSE 54

Teksti: EKS Media / Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta