Autosuunnistus 08.02.2019

Autosuunnistuksen SM- ja Cup-sarja vauhtiin Lapualla

Autosuunnistuskausi polkaistaan käyntiin lauantaina Lapualta. Kuva: Juhani Valkonen

Lapualla ajetaan helmikuun 9. päivä vuoden ensimmäinen autosuunnistuksen SM-osakilpailu. Pohjanmaan pyörityksessä on mukana myös lajin Cup-sarja. Sarjan avaukseen on ilmoittautunut 48 autokuntaa. C-luokka lähtee reitille klo 14:30 Cup-luokka klo 15:00 ja SM 16:20. Klapitehtaan kierros on Lapuan UA:n puheenjohtaja Jukka Viljasen ja aktiivisen seuratoiminnan tulosta.

Pohjanmaan lakeuksillakin lunta ollaan saatu ihan riittävästi, mutta Viljasen traktori on saanut kyytiä viime vuorokaudet, jotta kilpailu pystytään ajamaan.

– Luvassa on ihanneajaltaan kolme tuntia ja 40 minuuttia sisältävä reitti. Siirtymiä ei ole juuri ollenkaan, joten koko ajan on kartturilla ja kuskilla hyvin töitä, itse klapimestari Jukka Viljanen kertoo kilpailusta.

– Lunta ja penkkoja löytyy nyt riittävästi, joten lumilapiot mukaan. Reittejä on saanut aurata oikein urakalla. Yli 50 tuntia on saanut istua traktorissa, jotta reitit on saanut ajokuntoon. Enää ei lunta tarvitsisi tulla ennen kisaa. Luvassa on myös vauhdikkaampaa osuutta, jossa kuskikin saa näyttää osaamisen, Viljanen lisää.

Teksti: Vesa Rauhala

Uusimmat

Lisää aiheesta

Autosuunnistus