Ralli 26.09.2018

Asunmaa ei mieti SM-mitalin väriä, tärkeintä on saada kauteen onnistunut päätös

Hannu's Rally Teamin Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa lähtee kauden päätösosakilpailuun SM1-luokan pistekakkosena. Kuva: Hannu Rainamo

Rallin SM-sarjan kauden seitsemäs ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan Turun ja Salon ympäristössä tulevana viikonloppuna. SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa joutuu nyt luopumaan kruunustaan, mutta uran ensimmäiseen SM-hopeaan on vielä finaalikilpailussa mahdollisuus.

Tosin Hannu’s Rally Teamin kuljettaja ei hopeataistelusta juurikaan ennakkoon syty. Tavoite tälle kaudelle tottakai oli mestaruuden uusiminen ja kun se ei nyt toteudu, niin kauden päätöskilpailussa tavoitteena on lähinnä saada onnistunut kilpailu ennen neljän kuukauden mittaista sarjataukoa.

– Kolme edellistä kautta on päättynyt mestaruuteen ja nyt ei pääty, niin kyllä tuleva kilpailu on aika lailla yksi kilpailu muiden joukossa. Hopeisia mitaleja minulla ei ole, muita löytyy, mutta eipä se silti hirveästi nappaa. Ei nyt ihan sama, mutta melkein kuitenkin, että mikä mitali sieltä tulee. Pääasia, että tulisi onnistunut kilpailu ja saisi virheettömän, hyvän ajon. Siihen olisin enemmän tyytyväinen, Asunmaa korostaa.

Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa ajoi Skoda Fabia R5 -autolla kolme viikkoa sitten Elektrenai Rallissa Liettuassa ja viime viikonloppuna Heinolassa. Liettuassa ajetussa kilpailussa kakkossija vaihtui rengasrikon myötä keskeytykseen aivan viime metreillä, kun taas Heinolan testikilpailu ja tulevan SM-rallin kenraali toi yleiskilpailun voiton.

– Lähdettiin Heinolaan treenimielessä ajamaan ja saatiin hyvä nuottitreeni siinä samalla. Hyvä reissu ja hienot tiet oli ajaa, Asunmaa kehuu.

Rallin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu käynnistyy perjantaina alkuillasta Metsämäen raviradalta Turusta ja maaliin Salon Astrum Keskukseen saavutaan lauantaina iltapäivällä.

SM TeijoTalot Rallin aikataulu

Perjantai 28.9.

19.01 – EK1 Metsämäki (1,55 km)
19.39 – EK2 Saukonoja (14,70 km)
20.14 – EK3 Juntola (5,27 km)

Lauantai 29.9.

09.47 – EK4 Heinässuo 1 (24,81 km)
10.53 – EK5 Palainen (17,20 km)
13.36 – EK6 Pöylä (13,40 km)
14.30 – EK7 Heinässuo 2 (24,81 km)
15.41 – EK8 Hämeenkylä (5,05 km)

SM1-luokan pistekärki 6/7 osakilpailua

1) Eerik Pietarinen 127
2) Teemu Asunmaa 83
3) Emil Lindholm 77
4) Marko Mänty 59
5) Nikolay Gryazin 57

Teksti: Jari Hotti, Asunmaa Racingin tiedottaja

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli