Ralli 23.01.2019

Aleksi Röyhkiö uudella M-Sportin Ford Fiestalla SM-sarjaan

Aleksi Röyhkiö. Kuva: Jarno Saari

18-vuotiaan Aleksi Röyhkiön tiimissä elettiin tammikuun alkupuolella jännittäviä aikoja, kun uutta kilpailukalustoa odotettiin. Uutukainen rantautui Suomeen viime viikonvaihteessa, ja keskiviikkona se on saapunut SM-sarjan avauskilpailun näyttämölle Rovaniemelle.

Kyseessä on 2019-mallinen Ford Fiesta R2 -malli, joka oli aivan ensimmäinen yksilö, joka lähti asiakaskäyttöön M-Sportin Puolan-tehtaalta. Tällä automallilla kilpaillaan nuorten kuskien JWRC-sarjassa.

Flying Finn Academyn valmennusryhmässä oleva Röyhkiö on päässyt tutustumaan Fordiin kahden päivän testijaksolla, jonka M-Sport järjesti Norjassa muutamille valituille kuljettajille.

– Fiestasta jäi oikein positiivinen maku. Ajotyyli on erilainen verrattuna viime kauden kalustooni. Uskon, että Fordilla taistellaan voitosta SM3-luokassa, Röyhkiö arvioi.

– Tasaisen kovaa suoritusta lähdetään tekemään. Tavoitteena on tietenkin mahtua luokan kärkiporukkaan.

Ralli SM -kauden ollessa alkamaisillaan, puhaltavat Röyhkiö Motorsport -tiimissä uudet tuulet. Kilpailukaluston lisäksi uutta löytyy myös auton sisältä, kun tiimin kartanlukijana aloittaa Ville Mannisenmäki.

Kaksikko on ollut maanantaista lähtien nuotittamassa Arctic Lapland Rallin reittiä. Torstaina on ohjelmassa lyhyet testit Rovaniemellä, jonka jälkeen Röyhkiö Motorsport on valmiina SM3-luokan kärkitaisteluun. Kilpailu alkaa perjantaina viiden erikoiskokeen myötä ja toisena päivänä lauantaina on myös ohjelmassa viisi vaativaa erikoiskoetta.

Teksti: Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli