Ralli 02.09.2019

Aleksi Röyhkiö taisteli toipilaana neljänneksi Laitilan SM-rallissa

Aleksi Röyhkiö ajoi SM3-luokan neljänneksi Laitilassa. Kuva: Taneli Niinimäki

Kauden toiseksi viimeiset Ralli SM -sarjan pisteet olivat jaossa viime viikonloppuna, kun Suomen kärkikuskit asettuivat viivalle Laitilassa. Kahdeksan erikoiskokeen vauhdikas reitti osoittautui haastavaksi Aleksi Röyhkiölle, joka joutui ajamaan kisan läpi kuumeen jälkitaudissa.

SM3-luokassa oli tuttuun tapaan monta kuskia tunkemassa kärkikahinoihin. Alkupätkillä 19-vuotias Röyhkiö piti hallussaan kolmatta sijaa, vaikka heikko olotila vaikutti ajamiseen.

– Suorituksessa näkyi, että kuski ei ollut kunnossa. Eniten se vaikutti keskittymiseen, Röyhkiö harmitteli.

Huoltotauon nuorukainen käytti lepäämiseen, kun samaan aikaan Röyhkiö Motorsportin ammattimiehet huolsivat Ford Fiestan valmiiksi rallin loppupätkiä varten.

Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki joutuivat tyytymään kilpailussa neljänteen sijaan, joka ei kuljettajaa tyydyttänyt. Voittoon jäi matkaa 26,2 sekuntia.

– Toki parempaan olisi ollut normaalioloissa saumoja, joten vähän karvas maku jäi kilpailusta. Paikoitellen vauhti oli oikein hyvää, mutta sitten tuli pieniä virheitä, jotka maksoivat aikaa. Viimeisellä EK:lla vain varmistelin maaliin pääsyä, Röyhkiö päätti.

SM-sarjan päätöskisa koittaa Turun ja Salon ympäristössä 27.-28. syyskuuta.

Teksti: Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli