Ralli 27.09.2018

Aleksi Röyhkiö nostanut tasoaan Ralli SM -sarjan tulokaskaudella

Aleksi Röyhkiö. Kuva: Jarno Saari

AKK Driver Academyn valmennusosaamisesta nauttiva 18-vuotias Aleksi Röyhkiö on Ralli SM -sarjan kuopus. Tulokaskuljettajan tavoitteena kaudella 2018 oli hankkia lisää kokemusta nuottiralleista sekä nostaa tasoaan kokemuksen karttuessa.

Arvokasta kokemusta nuorelle ralliuralleen Röyhkiö on toki saanutkin, mutta lisäksi on lohjennut menestystäkin huippukovasta SM3-luokasta. Alkukauden kolmesta kisasta hän ajoi kaksi kertaa kympin sakkiin, mutta yksi kilpailu päättyi ulosajon vuoksi keskeytykseen.

Kesäkauden alkajaisiksi tuloksena oli yllättävän kova sijoitus, kun Kouvolan SM-osakilpailussa rallilupaus sijoittui kolmanneksi kokeneiden ja menestyneiden Joonas Lindroosin ja Samuli Vuorisalon jälkeen.

Kesän kahdesta muusta osakilpailusta tulokseksi on kirjattu kuudes ja kahdeksas sija. Näitä tuloksia Aleksi Röyhkiö lähtee parantamaan, kun SM-sarja päättyy Turun ja Salon seuduilla.

– Meillä oli perinteisen tehokas ennakkovalmistautuminen, kun alkuviikon ohjelmassa oli valmennusryhmän leiri. Kaksi päivää tehtiin huolellista valmistautumista testeissä.

– Ajotreenit suoritettiin nopealla testitiellä, jonka uskon vastaavan Turun ympäristön teitä. Tarkoitus olisi olla kovassa iskussa kauden päätöskisassa, Röyhkiö päättää.

Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Jan Lönegren kilpailevat Renault Twingo R2:lla päätöskilpailussa kilpailunumerolla 34.

SM TeijoTalot-ralli käynnistyy perjantaina klo 18.30 Metsämäen yleisöerikoiskokeella Turussa, jonka jälkeen illan pimentyessä ajetaan kaksi metsäpätkää. Lauantaina luvassa on vielä viisi sorapätkää. Kilpailu päättyy klo 16.00 alkavaan Maaliriehaan Salon Astrum-Keskuksessa.

Teksti: Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli