Ralli 05.02.2020

Aleksi Röyhkiö hamuaa kärkisijoille Mikkelissä

Aleksi Röyhkiö käynnisti kautensa SM3-luokan kolmossijalla Rovaniemellä. Kuva: Jarno Saari

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu ajetaan ensi viikonvaihteessa Mikkelin ympäristössä, jonka alueen erikoiskokeet ovat kaikkien riemuksi kunnon talvirallille sopivassa kunnossa.

Tiivisvauhtisen SM3-luokan kärkeä Mikkelin Vaakuna-rallissa lähtee tavoittelemaan 19-vuotias Aleksi Röyhkiö, joka käynnisti sarjakautensa kolmossijalla Rovaniemen avauskilpailussa.

Ford Fiesta -kuljettaja pääsi ajamaan tiistaina hyvän testipäivän Keuruulla. Se kokemus tulikin tarpeeseen, sillä leudot kelit eivät ole rallitreenejä alkutalven aikana mitenkään helpottaneet.

– Kaikki sujui hienosti. Meillä oli kaksi vaativaa pikkutietä käytettävissä, kiitokset niistä järjestelyistä Motorsport Solutionsin suuntaan, Röyhkiö kehaisi.

– Tunturin jälkeen meidän autoon tehdyt muutokset olivat positiivisia. Fiilis on kaikin puolin kohdallaan, joten on kiva päästä taas ajamaan tosissaan kilpaa kovassa seurassa.

– Varmasti siellä on monta kaveria, jotka tähtäävät kärkikahinoihin. Tiedostan kyllä, että meidän vauhti sinne riittää. Palkintosijoja on osunut kohdalle jo useampi, mutta voitto on vielä karttanut meidän tiimiä, Röyhkiö laski.

Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki liikkuvat reitillä numerolla 30.

Vaakuna-ralli käynnistyy perjantai-iltana 7. helmikuuta klo 19.30 Mikkelin raviradalla ajettavalla yleisö-EK:lla. Kilpailu jatkuu lauantaiaamuna klo 10.00 jälkeen ja päivän ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta.

Kilpailusta on tarjolla live-lähetys, joka on katsottavissa YouTubessa Moottoriurheilu.TV:n kanavalla.

Rallin reaaliaikainen tulospalvelu löytyy täältä:
http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html

Teksti: Aleksi Röyhkiön tiedotus, Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli