Ralli 26.09.2019

Aleksi Röyhkiö hakee onnistunutta päätöstä kaudelle

Aleksi Röyhkiö suuntaa SM-kauden päätökseen Flying Finn Academyn leiriltä. Kuva: Jarno Saari.

Ralli SM -sarjan päätöskisa koittaa 27.-28. syyskuuta Turun ja Salon ympäristössä, jonne Aleksi Röyhkiö starttaa SM3-luokan sarjataulukon viidenneltä sijalta. Team Lediliä edustavan kuljettajan tähtäimessä on toki kärkiryhmän sijoitus, mutta ennen kaikkea tarkoitus olisi päättää SM-kausi onnistumiseen.

Kauden toiseksi viimeiset sarjapisteet olivat jaossa elo-syyskuun vaihteessa Laitilassa, jossa Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki sijoittuivat lopulta kolmanneksi. Kyseinen kisa oli haastava 19-vuotiaalle Röyhkiölle, joka joutui ajamaan rallin läpi kuumeen jälkitaudissa.

– Nyt ovat miehet ja kalusto kunnossa. Alkuviikolla saimme alle hyvät ajotreenit Flying Finn Academyn leirillä. Ohjelmassa oli myös paljon nuottitreeniä. Luotto on kohdallaan autoon ja ajamiseen, Röyhkiö kommentoi.

SM Salo-Turku Ralli käynnistyy jo perjantai-iltana, jolloin ajetaan kaksi erikoiskoetta nuotitusjakson jälkeen. Lauantain ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta. Maalissa menestyjiä juhlitaan kello 18.00 aikoihin.

– Edessä on varmasti haasteellinen kilpailu, kun perjantaina ajetaan pimeässä. Silloin voi syntyä tavallista suurempia aikaeroja, armeijan harmaissa parhaillaan palveleva Röyhkiö arvioi.

Röyhkiöllä on vielä pienet mahdollisuudet SM-mitaleille, kun päätöskisassa on perinteisesti tarjolla puolitoistakertaiset sarjapisteet. Nuorukainen ei ole asettanut ralliin mitään tiettyä tulostavoitetta.

– Lähdetään nauttimaan hienoista ja vauhdikkaista teistä. Tavoitteena on ajaa ehjä kisa ja saada mahdollisimman hyvä päätös SM-sarjalle. Jos tässä onnistumme, niin tuloskin on varmasti hyvällä tasolla, Ford-kuljettaja järkeili.

Kilpailun reaaliaikainen tulospalvelu täältä.

Teksti: Jarno Saari, tiedottaja.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli