Ralli 30.07.2017

AKK Driver Academyllä superviikonloppu – pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää

Jari Huttunen voitti WRC2-luokan Neste Rallissa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Suomalaisia autourheilun huipulle valmentavan AKK Driver Academyn sekä nykyiset että entiset kuljettajat olivat huippuiskussa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Esapekka Lappi, Teemu Suninen ja Jari Huttunen tähdittivät Neste Rallia ja Kimi Räikkönen sekä Valtteri Bottas loistivat Unkarin GP:ssä.

Kiuruveteläinen Jari Huttunen kuuluu AKK Driver Academyn nykyiseen kaartiin ja ajoi upeasti voittoon uransa ensimmäisessä rallin WRC2-luokan kilpailussa.

– Huttunen teki sen, mitä pitikin. Erityisen hyvää hänen suorituksessaan oli se, että hän pystyi ottamaan johtopaikan ja ennen kaikkea kontrolloimaan tilannetta. Se oli kypsä suoritus ja osoitus siitä, että hän hallitsi tilanteen ja hermonsa. Huttunen on myös hyvä osoitus siitä, että kun teet peruasiat kunnolla, niin pystyt ajamaan huipputasolla kalustolla kuin kalustolla, AKK Driver Academyn rallin päävalmentaja Tuomo Nikkola kehuu.

Huttusen lisäksi Academyyn kuuluva Henrik Pietarinen kilpaili JWRC-luokassa, mutta kärsi haasteista viikonlopun aikana.

– Pietarinen joutui valitettavasti keskeyttämään lauantaina. Hän kuitenkin keräsi itsensä valtavan hienosti ja tykitti sunnuntaina peräti kolme pohja-aikaa, Nikkola toteaa.

Huttusen ohella rallin MM-sarjan WRC-pääluokassa entiset Academyn oppilaat Esapekka Lappi, Juho Hänninen ja Teemu Suninen hurmasivat huippusuorituksillaan.

– Neste Rallissa erityisesti valmentajien mieltä lämmitti entisten Academy-kuljettajien Lapin ja Hännisen suoritukset ja vahvat otteet. Lapin voitto oli upea ja Hännisen kolmas sija kruunasi menestyksen. He ovat molemmat olleet Risto Mannisenmäen aikaan valmennusohjelmassa, joten on upeaa nähdä, miten pitkälle he ovat ponnistaneet. Lisäksi Suninen ajoi upeasti neljänneksi toisessa WRC-tason MM-rallissaan, Nikkola kertoo.

Pelkästään valmennusohjelman avulla suomalaiskuljettajia ei kuitenkaan maailman huipulle saada.

– Valmennusohjelma on tietysti yksi osa kehityspolkua, mutta tällaista ei voi missään nimessä tehdä yksin. Onneksi muun muassa Even Management otti Lapin hoteisiin ja Timo Jouhki Sunisen. Ne ovat olleet isoja askelia, Nikkola avaa.

Ylipäänsä suomalaisen autourheilun meno näyttää tällä hetkellä suorastaan herkulliselta, sillä ratapuolella entisistä academyläisistä Kimi Räikkönen oli F1-sarjan Unkarin GP:ssä toinen ja Valtteri Bottas kolmas.

– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu. Suomalaiset miehittivät kaksi maailman kovimman autourheilusarjan timanttisinta kärkeä. Autourheilun tulevaisuus näyttää erittäin makealta ja pikkuhiljaa nähdään sitten esimerkiksi, mihin suuntaan Kalle Rovanperä etenee, Nikkola aprikoi tulevaa.

Teksti: AKK/Viestintä

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli