Snowcross 26.11.2018

Aki Pihlaja huikeassa vauhdissa, mutta hiukan epäonninen sunnuntain ISOC-kilpailussa

Aki Pihlaja on vuoden 2016 snowcrossin ISOC-sarjan Pro Lites -luokan mestari. Kuva: Ridex365

Snowcrossin ISOC-sarja jatkui sunnuntaina Minnesotan Duluthissa. Harjoituksissa Aki Pihlaja antoi muille kuljettajille myrskyvaroituksen ollen koko harjoituksen nopein.

Alkueriin mentäessa Pihlaja ajoi toisessa ryhmässä, yhdessä tiimikaveri Elias Ishoelin kanssa. Samalle viivalle asettui myös perjantaina Dominator-kilpailun voittaja Adam Renheim.

Kolmikko sai nopean lähdön, josta Pihlaja pamautti ensimmäiseen mutkaan kuitenkin nopeimpana ja nappasi tästä itselleen Hole Shot -maininnan. Renheim joutui vaikeuksiin kilpakumppaninsa kanssa ja he jäivät jumbopaikoille irrottelemaan kelkkojaan toisistaan.

Ensimmäiset kierrokset mentiin järjestuksessä Pihlaja ja Ishoel. Puolessa välissä lähtöä valitettavasti Pihlaja kaatui ja kärkeen pääsi tiimikaveri Ishoel. Pihlaja onnistui jatkamaan erää nopeasti ja säilytti täten kakkospaikkansa. Viimeiset kierrokset mentiin kärkikaksikon pysyen samana, mutta huikeaa nousua huonon alun jälkeen tehnyt Renheim puski itsensä kolmanneksi.

Toisen alkuerän lähtöön lähdettiinkin jännitävissä tunnelmissa. Yleisö jännitti, saisiko Pihlaja jälleen holeshotin ja tulisiko tästä suomalaiselle ehjä lähtö.

Pihlajan lähtö onnistui hyvin ja ensimmäiseen mutkaan mentiin tiukassa rykelmässä. Suomalaisen viereen tullut Renheim ei päässyt millään Pihlajan ohi, joten Pihlaja nousi kärkeen ja karkuun. Toiselle kierrokselle mennessä ensimmäisen mutkaan heti lähtöalueen jälkeen Pihlaja sai peitettyä todella hyvin Reneheimin ohitusyrityksen. Adam oli vahva radan keskialueella ja pääsikin täpärästi Pihlajan ohitse. Tämä tarkoitti “kärkeen ja karkuun” -taktiikkaa, joten Pihlaja jäi seuraavilla kierroksilla kolme sekuntia Renheimiä jälkeen. Suomalaiselle tästä lähdöstä tuli kakkospaikka ja Renheim nappasi erävoiton.

Lähtöpaikka finaaliin määräytyi molempien erien yhteenlaskettujen pisteiden perusteella. Yhdeksän eniten alkuerissä pisteitä saanutta nousi suoraan finaaliin. Last Change -erästä kuusi ensimmäistä pääsi vielä mukaan finaaliin. Ensimmäisistä eristä finaaliin päässeet saivat valita paikkansa lähtöalueen etupäästä järjestyksessä.

Pihlaja oli alkuerien kolmas, joten hän sai valita lähtöpaikkansa kolmantena. Tämä tarkoitti erittäin hyvää paikkaa finaalin lähtöviivalla.

Finaaleissa nähtiin tiukka lähtö, Lincoln Lemiux nappasi Holeshotin hilkulla juuri ennen Pihlajaa ja pääsi karkuun. Suomalainen jatkoi toisena ensimmäisen kierroksen ajan, mutta joutui pieniin vaikeuksiin toisen kierroksen kohdalla ja tipahti kolmanneksi.

Kuudennen kierroksen alkumetreillä Pihlaja ajautui kontaktiin Tim Trembleyn kanssa, josta tuloksena hän joutui ulos radalta ja sijoitus tipahti kuudenneksi. Ulosajosta ja yhteentörmäyksestä johtuen Pihlaja keskeytti finaalin samalla kierrokselle.
Upea Pro-debyytti viikonloppu sai harmittavan päätöksen.

Finaalin voitti koko erän dominoinut Lincoln Lemiux, toiseksi ajoi Kody Kamm ja kolmanneksi Elias Ishoel.

Aki Pihlajan matka jatkuu seuraavan kerran 7.-8.12.2018 Jackson Hole Snocross Nationals -osakilpailussa.
Lisätietoja: snocross.com.

Teksti: Harri Kolehmainen

Aki Pihlajalle viides sija Duluthissa lauantaina

Uusimmat

Lisää aiheesta

Snowcross