Road Racing 12.11.2017

Ajo Motorsportin Moto2-tiimille täydellinen kauden päätös

Miguel Oliveira (edessä) ja Brad Binder ovat hallinneet Moto2-luokan kauden loppuosaa suvereenisti. Kuva: Ajo Motorsport

Aki Ajon johtama Ajo Motorsport päätti MotoGP-kauden 2017 podiumjuhliin, kun MM-pronssin jo edellisessä osakilpailussa varmistanut Miguel Oliveira nappasi Espanjan Valenciasta voiton ja Brad Binder täydensi suomalaistallin tulosta kolmannella sijalla.

Kausi 2017 oli Aki Ajon ja KTM:n ensimmäinen yhteinen Moto2-luokassa. Debyyttikaudelta ei osattu vielä odottaa kovia tuloksia, mutta etenkin loppuvuosi on osoittanut, että Ajo on jälleen onnistunut rakentamaan menestyvän tiimin.

Neljännestä ruudusta startannut, jo edellisessä osakilpailussa MM-pronssin saavuttanut Miguel Oliveira ajoi tänään Espanjan Valenciassa jo kolmanteen peräkkäiseen voittoonsa. Yhtä monta kertaa peräkkäin on hänen tiimikaverinsa Brad Binder noussut podiumille. Kahden kakkossijan jälkeen etelä-afrikkalainen sijoittui tänään kolmanneksi. Kaksikon väliin kiilasi Marc VDS -tiimin italialaiskuljettaja Franco Morbidelli, joka kuittasi jo aiemmin luokan maailmanmestaruuden. Morbidellin tiimikaveri, paalupaikkamies Alex Marquez jätettiin kotiyleisönsä edessä viidenneksi.

Moto2-luokan MM-hopeaa saavutti Sveitsin Thomas Lüthi. Osan kaudesta loukkaantumisen takia syrjässä ollut Binder sijoittui lopputuloksissa kahdeksanneksi.

Moto3-luokassa Ajo Motorsportilla on sen sijaan ollut vaikeuksia tällä kaudella. Finaalissa ei Hollannin Bo Bendsneyderin ja Italian Niccolo Antonellin osalta nähty yllätyksiä. Bendsneyder oli 12:s ja Antonelli 14:s. Luokan voittoon ajoi uransa ensimmäisen ykkössijan napannut Espanjan Jorge Martin. Maailmanmestaruuden ylivoimaisesti tällä kaudella saavuttanut maanmies Joan Mir oli toinen ja espanjalaisyleisön riemuksi maan värejä podiumilla edusti myös Marcos Ramirez. Peugeot MC Saxorpintin väreissä kisaava Suomen Patrik Pulkkinen oli 26:s.

Valencian osakilpailun Moto2-luokan top5

Tiimi Pyörä Km/h Aika/Ero
1 Miguel OLIVEIRA POR Red Bull KTM Ajo KTM 149.9 43’15.843
2 Franco MORBIDELLI ITA EG 0,0 Marc VDS Kalex 149.8 +2.154
3 Brad BINDER RSA Red Bull KTM Ajo KTM 149.7 +4.181
4 Francesco BAGNAIA ITA SKY Racing Team VR46 Kalex 149.3 +11.181
5 Alex MARQUEZ SPA EG 0,0 Marc VDS Kalex 149.2 +12.146

Valencian osakilpailun Moto3-luokan top5

Tiimi Pyörä Km/h Aika/Ero
1 Jorge MARTIN SPA Del Conca Gresini Moto3 Honda 144.0 40’02.193
2 Joan MIR SPA Leopard Racing Honda 143.8 +3.760
3 Marcos RAMIREZ SPA Platinum Bay Real Estate KTM 143.8 +3.877
4 Romano FENATI ITA Marinelli Rivacold Snipers Honda 143.8 +3.953
5 Enea BASTIANINI ITA Estrella Galicia 0,0 Honda 143.8 +3.999
12 Bo BENDSNEYDER NED Red Bull KTM Ajo KTM 143.6 +6.633
14 Niccolò ANTONELLI ITA Red Bull KTM Ajo KTM 143.0 +16.100

 

29 4 Patrik PULKKINEN FIN Peugeot MC Saxoprint Peugeot 133.0 1 Lap

Moto2-luokan lopputulokset 2017

Pyörä Pisteet
1 Franco MORBIDELLI Kalex ITA 308
2 Thomas LUTHI Kalex SWI 243
3 Miguel OLIVEIRA KTM POR 241
4 Alex MARQUEZ Kalex SPA 201
5 Francesco BAGNAIA Kalex ITA 174
6 Mattia PASINI Kalex ITA 148
7 Takaaki NAKAGAMI Kalex JPN 137
8 Brad BINDER KTM RSA 125

Moto3-luokan lopputulokset 2017

Pyörä Pisteet
1 Joan MIR Honda SPA 341
2 Romano FENATI Honda ITA 248
3 Aron CANET Honda SPA 199
4 Jorge MARTIN Honda SPA 196
5 Fabio DI GIANNANTONIO Honda ITA 153
15 Bo BENDSNEYDER KTM NED 65
18 Niccolò ANTONELLI KTM ITA 38

 

38 Patrik PULKKINEN Peugeot FIN

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusimmat

Lisää aiheesta

Road Racing