Motocross 22.07.2019

Aika-ajossa polvensa loukannut Haavisto nappasi kaksi erävoittoa motocrossin SM-osakilpailussa

Jere Haavisto oli haasteista huolimatta vahvin Imatralla. Kuva: Jani Hovi, Xracing.

Tampereen Motocrossin Jere Haavisto loukkasi vasemman polvensa motocrossin SM-osakilpailun aika-ajossa Imatralla sunnuntaina, mutta voitti silti ensimmäistä kertaa kauden aikana kummatkin MX2-luokan erät. Ylöjärveläisen mestaruushaaveet elävät vahvana.

Haavistolla oli tuttu ennakkoasetelma Imatran osakilpailuun lähtiessään. Hän oli jättänyt kauden toisen osakilpailun väliin MM-sarjan takia, joten työ muiden kärkikuljettajien piste-etumatkan kiinni kuromiseksi jatkui neljännessä osakilpailussa.

Haavisto onnistui ensimmäistä kertaa kauden aikana ajamaan ruutulipulle ykkösenä kummassakin MX2-erässä. Team SVH:n Yamaha-kuljettaja oli kahdessa aiemmassa osakilpailussaan voittanut kummassakin yhden erän ja heittänyt toisen ykköstilan romukoppaan kaatumisen takia.

Imatran sunnuntai käynnistyi Haaviston osalta erittäin harmittavasti. Hän ehti kellottaa MX2-luokan nopeimman kierrosajan, kunnes hän kaatui rajusti radan alkuosan hyppyrissä, josta hypätään pitkälle alamäkeen. Haaviston vasen polvi sai osumaa rytäkässä.

– Tunsin heti, että nyt sattui polveen. Vielä ensimmäisen erän tutustumiskierroksella mietin, lähdenkö erään lainkaan. Lähdin, mutta heti alkukierroksilla jalkani osui maahan ja polvi sattui niin paljon, että meinasin keskeyttää, Haavisto kuvailee.

Dynaset-urheilija Haavisto ajoi kuitenkin sitkeästi kummatkin erät, ja siis voitokkaasti.

– Jalkaa piti varoa tosi paljon, joten ajaminen ei ollut nautinto. Polvessa tuntui kipua jokaisessa hyppyrissä ja patissa. Radan pehmeä etuosa oli sinänsä kiva, mutta takaosan kova pohja oli reikäinen ja vaikea, eikä polvikipu tehnyt ajamisesta ainakaan helpompaa.

Haavisto nousi SM-sarjassa kolmanneksi. Eroa kärkeen siirtyneeseen Imatran Moottorikerhon Matias Vesteriseen on 22 ja toiseksi pudonneeseen Espoon Moottorikerhon Emil Silanderiin 13 pistettä. Erävoitosta saa 25 pistettä, ja kautta on jäljellä kaksi osakilpailua, eli neljä erää.

– Hyvä, että voitin. Minulla on edelleen mahdollisuus Suomen mestaruuteen.

SM-kauden viides, eli toiseksi viimeinen osakilpailu järjestetään Alavuden hiekkaradalla sunnuntaina 11. elokuuta. Kausi päättyy Porin hiekalla sunnuntaina 1. syyskuuta.

Haaviston kilpailukausi jatkuu tulevana viikonloppuna MM-sarjan merkeissä Tsekin Loketissa, missä ajetaan kovalla ja mäkisellä saviradalla. Haavisto on kilpaillut radalla aiemmin EM-tasolla, ja hän pitää radasta.

Tulokset Imatra SM-osakilpailu 4/6

Teksti: Jere Haaviston tiedotus.

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross