Rata-ajo 27.04.2018

ADAC TCR -sarjan toinen kilpailuviikonloppu käyntiin Mostissa

Jussi Kuusiniemi ehti ajaa torstaina Mostissa jo kolme testisessiota. Kuva: Harri Salminen

Saksan ADAC TCR-sarjan toinen kilpailuviikonloppu kaasutellaan tänä viikonloppuna Mostin radalla Tsekeissä. Positione Motorsportin kalustolla sarjassa kilpaileva Jussi Kuusiniemi on ensimmäisen viikonlopun jälkeen sarjassa sijalla 15. kolmellatoista pisteellä.

Avausviikonloppuna Saksassa Kuusiniemi ajoi sijat 14. ja 13. vaiherikkaissa kilpailuissa, missä turva-auto oli useaan kertaan radalla. Mostissa torstaina ajettiin epävirallinen testipäivä ja Positione Motorsportin Kuusiniemi oli hyvässä vauhdissa kellottaen viimeisessä testissä pohja-ajan. Tänään Mostissa on ehditty ajaa jo kahdet viralliset vapaat harjoitukset. Ensimmäisessä harjoituksessa Kuusiniemi oli neljänneksi nopein ja toisessa sijalla 15.

– Toisessa harjoituksessa Jussi otti vain lähinnä starttiharjoituksia. Luottavaisin mielin suunnataan seuraavaksi alkavaan aika-ajoon, tiimipäällikkö Harri Salminen kommentoi.

Aikataulu (Suomen aikaa):

Perjantaina:
1. Aika-ajo 18.50
2. Aika-ajo 19.20

Lauantaina:
Ensimmäinen kilpailu 12.50

Sunnuntaina:
Toinen kilpailu 12.45

Teksti: Media Positione Motorsport

Porsche-sarjan voittaja Jussi Kuusiniemi siirtyy Saksan radoille

Kuusiniemi juhli mestaruutta Porsche GT3 Cup Challengessa

Ahvenisto 50v: Jussi Kuusiniemi hakee voittoputkea Porscheissa

Uusimmat

Lisää aiheesta

Rata-ajo