Crosskart 20.02.2019

Crosskartin FinRX-talvisarja keräsi mukavasti kuljettajia Raaheen

Raahessa ajettiin crosskarteilla. Kuva: Jukka Dhal sekä FinRX.

Crosskartin FinRX-talvisarjan toinen, Raahen osakilpailu ajettiin talvisessa säässä. Mukana oli kuskeja kaikista luokista kiitettävä määrä.

Sarjataulukon sijoitukset, talvikauden ensimmäisestä kisasta Marttilasta, olivat kuljettajilla pohjina.

Kaikilla Miniluokan kuljettajilla oli täydet pisteet sarjataulukossa. Nämä pienet kuskit harjoittelevat ajamista ja kisaamista nauttien samalla hauskanpidosta niin radalla kuin varikolla. Raahessa minikuskeista olivat ajamassa Alex Anttila, Kaapo Ahonen, Kasperi Ahonen, Lauri Koskinen, Iivari Männistö, Konsta Jaakkola, Max Mikkonen, Justus Häkkinen, Eeli Raappana ja Joanna Ylilammi.

Kuva: FinRX.

Luokassa 85cc päivän nopein kuljettaja oli Lauri Halonen kellottaen ensimmäisellä ja kolmannella kierroksella nopeimmat ajat. Toiseksi sijoittui Aleksi Kiikala, joka voitti toisen lähdön ja saavutti kaksi kertaa sijan kaksi. Kolmanneksi nopein ensimmäisellä kierroksella oli Veikka Koskinen, toisella ja kolmannella kierroksella Joonatan Ylilammi, joka näin ollen sijoittui lopputuloksissa sijalle kolme. Sijat 4-8 menivät seuraaville kuskeille tässä luetellussa järjestyksessä: Veikka Koskinen, Hugo Kämppi, Peppi Keski-Korsu, Aatu Nikosaari ja Miro Kämppi.

Kuva: FinRX.

125cc eli piikit painelivat radalla hurjaa vauhtia. Kärkipaikalle kaikilla kierroksilla kaasutti Aatu Matikainen vieden voiton puhtaalla ajolla. Kakkoseksi ajoi myös tasaisen varmasti Niko Pasula vieden kaikilla kierroksilla sijan kaksi. Myös kolmanneksi sijoittunut kuljettaja Pinja Keski-Korsu piti oman paikkansa kaikissa lähdöissä. Mukana ajamassa olivat myös neljänneksi sijoittunut Elias Kalliokoski sekä kisassa viidenneksi kaasutellut Miko Vähälummukka.

Kuva: Jukka Dhal.

Xtrem 600 cc Junioriluokassa käytiin kovaa taistoa ja sijoitukset vaihtuivat lähtöjen mukaan. Ensimmäisellä kierroksella kärkipaikalle ajoi Ilari Sääskilahti. Toinen kierros ei onnistunut odotusten mukaisesti, mutta kolmannella kierroksella ajo osui kohdilleen Sääskilahden kellottaessa pohja-ajan. Luokan voitto ja palkinto kotiin.

Toiseksi sijoittuneen Luka Nurmen lähtöjen sijat olivat neljäs, ensimmäinen ja toinen. Näin Nurmi sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi. Raahen osakilpailun kolmas oli Atte Kari, joka oli ensimmäisessä lähdössä kolmas, toisessa neljäs ja viimeisessä lähdössä kolmas. Neljäntenä Raahessa maaliin kaasutteli Aatu Matikainen ja viidenneksi sijoittui viimeisen kierroksen keskeytyksen myötä Raoul Dahlqvist.

Sarjakuljettajia Junioriluokassa on jo kymmenen, joten viimeistään kesäkisoihin odotettavissa on kunnon pärinää kilpailijoiden kesken.

Kuva: Jukka Dhal.

Kuva: FinRX.

Xtrem750 cc-luokassa jonkun kauden takainen tuttu nimi Juha-Pekka Perämäki päätti näyttää ajotaitonsa muille sarjan kuljettajille. Perämäki ajoi luokassa kaksi kertaa pohja-ajan ja kerran kolmossijaan oikeuttavan ajan ollen näin kokonaiskilpailussa päivän mestari. Toinen sija meni tasaisesti ajaneelle Jari-Matti Tillikkalle. Hän sijoittui lähdöissä sijoille kolme, kaksi ja kaksi. Kolmannelle palkintosijalle kurvaili Pekka Salmi, joka ajoi viimeisellä kierroksella pohjat. Salmi taistelee talvisarjan mestaruudesta muun muassa Tillikan ja Antti Suutarisen kanssa. Raahessa sijoille 4-10 ajoivat seuraavat kuljettajat: 4. Vertti Sääskilahti, 5. Antti Suutari, 6. Gunnar Alm, 7. Timo Laapotti, 8. Juri Ekman, 9. Toomas Heikkinen ja 10. Pasi Penttinen.

Kuva: FinRX.

Kuva: Jukka Dhal.

Kuva: Jukka Dhal.

Talvisarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Kiteellä jo 24.2.2019.

Teksti: Toni Lindqvist & Tarja Risku

Kuvat Jukka Dhal sekä FinRX

Uusimmat

Lisää aiheesta

Crosskart