Enduro 16.03.2018

60-vuotias Mami Jäntti tekee historiaa Päitsillä: ”Jännittää vaikka en tiedä miksi!”

Mami Jäntti harjoittelemassa Dynaset areenalla Itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Tapio Pakkala

Kun 60-vuotias Maire ”Mami” Jäntti asettuu lauantaina Päijänteen Ympäriajon lähtöviivalle, tulee hän tekemään historiaa. Hän on kautta aikain vanhin kilpailuun osallistunut nainen.

Mami Jäntti puhkuu energiaa. Pitkäaikainen haave on vihdoin toteutumassa. Hän on osallistumassa toista kertaa suureen suomalaiseen seikkailuun, legendaariseen Päijänteen Ympäriajoon. Ensimmäisen Päitsin Jäntti kiersi täytettyään 50 vuotta.

– Hyvinhän se kisa silloin meni, ainut ongelma oli, kun kynsilakat hankautuivat varpaitten kynsistä. Rakas mieheni Olli pahoitteli, kun ei ollut huollolla kynsilakkaa mukana. Maalissa onnittelujen lomassa kyseltiin, että osallistuthan Päitsiin ensi vuonnakin (2008), johon vastasin, että seuraava kerta on 60-vuotiaana, Jäntti taustoittaa tämän vuoden osallistumistaan.

Puuppolan naisen oli tarkoitus kisata Päitsillä jo viime vuonna, mutta tuolloin loukkaantuminen siirsi osallistumisen tälle vuodelle. Nyt kaikki alkaa olla kuitenkin valmiina tämänvuotiseen seikkailuun.

– Jännittää, vaikka en oikein tiedä miksi!? Ehkä eniten jännitän sitä, että jos on pakkasta, niin mun sormet on ihan jäässä. Täytyy vaan sitten pysähtyä kesken pikiksen lämmittämään niitä putken päässä.

Maire Jäntti palkittiin Suomen Moottoriliiton gaalassa Rakkaudesta Lajiin -palkinnolla moottoripyöräurheilun eteen tehdystä työstä. Kuva: Mikko Käkelä

Jäntin valmistautuminen vaativaan koitokseen ei ole sujunut aivan toivotulla tavalla.

– Valmistautuminen on vähän takkuillut. Maastoon sain lähteä loukkaantumisen jälkeen ajamaan vasta lumien tultua ja sitähän tuli, siis sitä lunta. Spooreista ei ollut tietoakaan. Joka kerta sai avata reittiä. Flunssa vaivasi talvella pitkään ja sitten oli keuhkoputkien tulehdus, ja näiden seurauksena mukamas astma. Mutta onneksi nyt viime metreillä on päässyt kunnolla kunnon spooreissa ajamaan ja voin startata luottavaisin mielin Päitsille. Toki vauhdista ei ole tietoakaan! nainen naurahtaa.

Olosuhteet tämän vuotisella Päitsillä tulevat olemaan hyvin lumiset, mutta se ei Jänttiä huoleta.

– Lumi ei haittaa, siihen on tänä talvena saanut tottua! Tavoite on ajaa kunnialla maaliin.

Enduron MM-kauden avaava Päijänteen Ympäriajo alkaa huomenna lauantaina kello 08.01 Vierumäeltä. Maaliin Malmin lentokentälle kilpailijat saapuvat sunnuntaina kello 15.55 alkaen. 125-kuutioisella KTM:llä 60-vuotiaiden veteraaniluokkaan osallistuva Jäntti starttaa kilpailuun lauantaina klo 9.09 numerolla 349.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Mami Jäntin blogi: Päitsistä Päitsiin!

Uusimmat

Lisää aiheesta

Enduro