Cross Country 08.08.2016

24MX SM Cross Countryn osakilpailu ajettiin lauantaina Lugnäsin rata-alueella

Sipoon Moottorikerhon ja Mäntsälän Enduroseuran talkoolaiset olivat merkanneet rata-alueelle loistavan noin kymmenen kilometrin mittaisen reitin, joka kiersi motocrossradalla sekä sen lähiympäristössä sijaitsevalla enduroradalla.

Sipoon Moottorikerho ja Mäntsälän Enduroseura isännöivät yhdessä offroad-moottoripyörien massalajin Cross Countryn SM-osakilpailua Lugnäsin rata-alueella. Kuljettajia kilpailussa oli 260 ja mukana oli myös runsas joukko järjestävien kerhojen kuljettajia, Mäntsälän Enduroseuraa edusti viisi ja Sipoon Moottorikerhoa 12 kuljettajaa.

Kilpailu ajettiin neljässä erässä. Aamun ensimmäinen erä naiset, nuoret, V60 ja classic-luokkien kuljettajat lähtivät matkaan yöllisen sateen kastelemalle ja liukastamalle reitille. Vesisade loppui juuri ennen ensimmäisen erän alkua ja seuraaville erille olikin tiedossa koko ajan paranevat olosuhteet.

Toisena lähtönä kaasuteltiin U20, B- ja V50 -luokkien erä, jonka aikana reittiolosuhteet muuttuivatkin merkittävästi ja erän loppua kohti rata kuivui.

Kolmas lähtö oli yleisen luokan ja V40-luokan erä. Radan kuivuminen ja auringon paiste loi kuljettajille loistavat olosuhteet kilpailulle.

Päivän viimeinen lähtö oli kuljettajamäärältään suurin, viivalle asettui 101 harrasteluokan kuljettajaa. Reitti oli myös tässä lähdössä loistavassa kunnossa tarjoten harrasteluokan kuljettajille erinomaisen kilpailun ja sopivasti haastetta ajamiseen.

sipoo2

Lugnäsin moottorirata tarjosi jälleen hyvät puitteet myös tämän tyyppisen massalajin järjestelyille ja kilpailutapahtuma sujui loistavissa tunnelmissa. Katsojilla oli hyvät näkymät laajalle alueelle ja kuljettajien ajoa pystyi seuraamaan pitkän matkaa. Myös itse kuljettajat olivat tyytyväisiä kilpailureittiin ja sen monipuolisuuteen.

– Sipoon Moottorikerhon talkoolaiset ovat edellisvuodesta määrätietoisesti kehittäneet ja rakentaneet endurorataa, jossa tämänkin vuoden kilpailureitistä merkittävä osa kulki. Työ rata-alueen ja enduroradan kehittämisessä jatkuu, uskomme sen lisäävän kehittyvän ratamme käyttäjämääriä. Toimintaa tehdään kestävän kehityksen periatteella ja ympäristöstä huolehtiminen kuuluu oleellisena osana Sipoon Moottorikerhon arvoihin, kerhon puheenjohtajaPetri Konttila toteaa.

– Voin jälleen ilolla todeta että kilpailutapahtuman aikana näkyi kuinka tämän päivän kilpailijat tukijoukkoineen ovat ympäristöä kunnioittavia, Konttila totesi.

Konttila oli iloinen myös oman kerhon kuljettajien menestyksestä.

– SiMK:n omia kuljettajia oli kilpailussa hyvin mukana ja kerhomme kuljettajat saavuttivat hyviä tuloksia; Hugo Svärd voitti U20-luokan ja Sebastian Tenhovuori voitti harrasteluokan, Viktor Juselius oli nuorten luokan toinen ja Juha Miettinen V60 luokan toinen.

Sipoon Moottorikerhon ajajien tuloksia:

A-luokassa Alexander Wiik 3:s, Henry Olenius 6:s ja Dick Bergman 12:s.

B-luokassa Kristian Olenius 7:s,Vesa Lind 13:s, Ville Venäläinen keskeytti.

Harrasteluokassa Mika Pesonen 38:s, Sami Kantelinen 49:s. ja Marcus Fredriksson 59:s.

Mäntsälän Enduroseuran ajajien tuloksia;  

A-luokassa Henri Nykopp keskeytti

B-luokassa Kim Hiltunen 6:s. ja Mika Lindqvist 20:s.

Harrasteluokassa Juha Aaltonen 8:s. ja Niklas Hovi 10:s.

– Haluan kiittää kummankin järjestäneen kerhon kaikkia kilpailun valmisteluihin ja järjestelyihin osallistuneita talkoolaisia. Ilman heidän suurenmoista työpanostaan näiden tapahtumien järjestäminen ei ole mahdollista. Uskon kaikkien mukana olleiden nauttineen kilpailupäivästä sekä yhdessä tekemisen meiningistä. Omasta ja Sipoon Moottorikerhon puolesta toivotan kaikille kilpailu tapahtumassa mukana olleille suuret kiitokset osallistumisesta tapahtumaamme, Konttila päättää.

Teksti: Sipoon Moottorikerhon tiedotus

Remekselle cross countryn SM-kauden kolmas voitto

Uusimmat

Lisää aiheesta

Cross Country