Motocross 13.06.2019

16-vuotias Max Karilainen voitti Karkkilan mönkijä-motocrossin

Max Karilainen. Kuva: Veeti Karilainen

Mönkijä motocrossin SM-kilpailu ajettiin helteisissä tunnelmissa lauantaina 8.6. Karkkilassa. Kilpailuun otti osaa 16 -vuotias MotorSport Team Karilaisen kankaanpääläiskuski Max Karilainen.

– Kauden ensimmäisessä SM -osakilpailussa minulla oli teknisiä ongelmia ja odotukset tämän kilpailun suhteen olivat korkealla koska kierrosaikojen perusteella tiedettiin, että vauhti on kohdillaan, kunhan kone vain pelittää, Karilainen kommentoi

– Aika-ajo sujui hyvin, tosin olisi ollut ehkä viisasta jättää nopeimmat kierrokset aivan ajon loppuun, mutta olin kuitenkin kolmas, joten emme jääneet harmittelemaan asiaa, vaan lähdimme täysillä eriin.

Ensimmäisen erän startti ei oikein onnistunut, ja kankaanpääläiskuski jäi sumppuun.

– Aloin kuitenkin ajaa omaa ajoa ja lopulta olin erän kolmas. Totesimme tiimini kanssa, että toisen erän startissa on onnistuttava, jos erä meinataan voittaa.

Toisen erän startti menikin jo paremmin ja puolen kierroksen jälkeen Karilainen nousi ensimmäisenä ajavan kuskin ohi ja johti erää loppuu asti. Näin hän oli totaalin ykkönen.

– Vaikka nautin aina ajamisesta, en voi kiistää, etteikö ensimmäinen SM-mitali ja vielä kultainen sellainen maistu makealle, Karilainen iloitsee.

– Seuraavaksi suuntaan ajamaan juhannuksena Viron mestaruussarjan Karks-Nuian -osakilpailuun, ja SM-sarja jatkuu 20.7. Imatralla.

Toiseksi tuli Jesse Uusitalo, ja kolmanneksi Lasse Ruotsalainen.

Max Karilainen. Kuva: Veeti Karilainen

Max Karilainen. Kuva: Toni Karilainen

Teksti: Jenni Karilainen

Uusimmat

Lisää aiheesta

Motocross